Syksyllä 2022 Merja Hermonen jäi työkyvyttömyyseläkkeelle Piikkiön kirkkoherran virasta. Eläkepäätökseen on syyksi kirjattu teknisen lähimuistin osa-alueen toimintakyvyn heikentyminen runsaiden työteknisten muutosten ja työuupumuksen myötä.
Mitä sitä ennen tapahtui?
Työn kuorma kasvoi liian suureksi. Yhden ja saman vuoden aikana tapahtui monenlaista: seurakunnan toiminta piti viedä verkkoon koronapandemian vuoksi, seurakuntatalossa ja työhuonetiloissa todettiin sisäilmaongelmia. Organisaatiossa tehtiin muutoksia ja jo valmiiksi ilta- ja viikonloppupainotteinen työ alkoi kuormittaa arkea niin ettei kotona odottaneille askareillekaan tuntunut olevan aikaa. Lähipiirikin huolestui.
Oli kaikenlaista ylimääräistä ja häiritsevää, mikä kulutti voimia. Pahimmillaan piti vapaailtana mennä tunnin varoitusajalla hoitamaan hautajaiset.
– Asioita unohtui, keskittymiskyky hävisi. Lähi- ja pikamuisti petti. Kun käänsin katseen tietokoneelta sivuun, niin pian en enää muistanut, mitä olin ollut tekemässä. Siitä alkoi kasvaa huoli, että mikä minussa on vialla.
Työpaineiden lisäksi työ oli yksinäistä.
– Onhan se niin, että vastuukysymykset ovat esimiehellä kuitenkin aina mielen päällä.
Rakas työ muuttui taakaksi
Merja Hermonen kertoo pitäneensä itseään aiemmin sellaisena professorityyppinä, joka joskus unohtui pohdintoihinsa ja ajeli ajatuksissaan ohi määränpään.
Nyt tilanne oli erilainen. Lähimuistin heikkeneminen vei motivaatiota. Rakas työ, jota Merja olisi halunnut tehdä, muuttui taakaksi.
– Huomasin, etten pysty tai osaa, en kerta kaikkiaan muista. Olin jotenkin ihan alimittainen omaan työhöni. Mieli ei yksinkertaisesti jaksanut, ja se tuntui todella pahalta.
Virallista eläkepäätöstä edelsi pitkä sairausloma, jonka aikana muistia tutkittiin. Tehtiin testejä toinen toisensa perään ja mietittiin tulevaisuuden mahdollisuuksia. Merja oli siinä pisteessä, ettei pystynyt kerrotun kertomuksen muistikuvista sanoittamaan edes täysin tuttua ympäristöä – kuten vaikka soutuvenettä myrskyssä merellä.
– Olin pakkotilanteessa. Kuntoutustakin anottiin, mutta siitä tuli Kelalta diagnoosiperusteinen hylky.
Ympyrä sulkeutui
Viime syksynä Merja Hermonen aloitti Liviassa puutarhuriopinnot. Varovaisin mutta innostunein mielin.
– Nyt olen ihan hurahtanut tähän kaikkeen. Ammattiopistossa käytäntö on niin konkreettista. Saan tehdä käsin töitä kasvien kanssa! Teoriatunneistakin nautin kun tällä elämänkokemuksella teoria yhdistyy heti käytäntöön.
Syötävät kasvit, syötävät luonnon vihannekset, yrtit… leikkokukat. Kiinnostuksen kohteiden kirjo kasvaa koko ajan.
Jonkinlainen ympyrä on myös sulkeutunut, sillä lapsuuden kodissa maaseudulla Rauman kupeessa oli puutarhaa. Siellä kasvatettiin itse perunat, kanat ja kukkaset. Peltomaata sai lapsena kääntää, kylvää ja satoa korjata. Merja vietti paljon aikaa mamman ja äidin kanssa ja sai kuunnella tarinoita vanhoista ajoista: mitä ajateltiin, mitä ja miten tehtiin.
Oli paljon juttelua ja äidillä arkinen suhde taiteeseen ja hengellisyyteen. Nämä varmaan osaltaan valmistivat teologisiin opintoihin ja papin ammattiin. Taiteellinen luonnonlapsi jäi esimiestyössä enemmänkin sivuraiteelle.
Kotipuutarhassaan Merja hyöri kiireisinäkin vuosina, mutta vasta nyt luonto on paljastanut voimansa.
Kiirettä ei ole
Puutarhurin perusopintoihin kuuluu opetella parisataa kasvia suomeksi ja latinaksi. Latinan kieli on teologian opinnoista tuttua ja sen jatkoksi Merja kehitti omia muistitekniikoita, joihin kuuluu piirtäminen. Taide on tukenut oppimisen iloa ja onnistumisia.
– Luonnostelen kasvin nopeasti ja sitten katson sen latinankielisen nimen taustat. Muistamista auttaa, kun tiedän miltä se näyttää.
Opinnoilleen hän ei ole asettanut tiukkaa aikataulua. Toipilaan tavoitteena on selvitä itselle aikanaan vieraista fysiikan ja kemian opinnoista, vaikka se veisikin aikaa.
Se ajatus on kirkastunut, että eihän tässä ole oikeastaan kiire minnekään. Riittävä riittää tässä elämässä. Voi keskittyä asioihin, jotka tuottavat iloa ja ehkä joskus myöhemmin myös hyötyä.
Toipuminen vauhdittui
Harjoittelujakso on tulossa museopuutarhapuolelle Turkuun, missä harjoittelua ohjaa eräs Aaja Peura. Hän taas on ennestään tuttu Piikkiön pappilan kasvi-inventoinnin ajoilta. Museopuutarhoissa on historiaa, mikä Merjaa kovasti kiehtoo.
– Ja jotenkin haluaisin myös oppia höllentämään ajatuksia ja kantaa vähemmän huolta siitä mitä tulevaisuus tuo, vaikka se näinä aikoina vaikeaa onkin.
Kun Merja löysi opiskelun, toipuminen vauhdittui. Aikuisopiskelijaryhmässä on oppinut tuntemaan toisia, ja opiskelijoiden erilaiset taustat ovat elämän tuttua kirjoa.
– Että voi olla tämmöinen upea miljöö, rauhallinen paikka ja mahdollisuus keskittyä kerrallaan johonkin yhteen juttuun.
”On ihan fatalistista ajatella, että kun olet jotain perinyt tai päättänyt niin sen kanssa sitten elät lopun ikäsi.”
Uskalla valita toisin
Kun työ on kutsumustyötä, sitä jaksaa yllättävän pitkään. Joskus ehkä liiankin pitkään.
Sitä Merja kertoo monet kerrat jälkikäteen miettineensä, miten helposti ja huomaamatta työn ja elämäntilanteiden yhteiskuorma voi käydä liian raskaaksi.
– Sellaisetkin asiat kuten säännöllinen ruokailu ja työajat ovat hirveän tärkeitä.
Mielekkyys ja vaihtelevuus ovat työelämässä merkityksellisiä asioita.
– Jos haluatte pitää työntekijät kunnossa ja virkeinä niin katsokaa, että työ on vaihtelevaa ja on mahdollista kehittää itseään, kuuluu vinkki työnantajille.
Työntekijän pitää muistaa, koska on levon ja koska työn aika.
– Ja sitten pitää myös uskaltaa valita toisin. Ei sen, että on joskus valinnut jonkun työn, pidä tarkoittaa että on siihen sidottu läpi elämän. On ihan fatalistista ajatella, että kun olet jotain perinyt tai päättänyt niin sen kanssa sitten elät lopun ikäsi.
”Maan, mullan ja luonnon kanssa ihmisen on hyvä olla.”
Mutkikasta
Tällä hetkellä Merja sanoo, että häntä huolettaa kyllä maan talouden tilanne ja esimerkiksi hallituksen aikeet poistaa aikuiskoulutustuki. Mitä seurauksia sillä on, jos ihmiset kuluvat työssään puhki eivätkä saa mahdollisuutta valita toisin.
Huolestunut hän on myös siitä, miten mutkikas prosessi tohtorikoulutuksen saaneellekin oli koota tietoja ja tukea opiskeluun ja eläköitymiseen liittyvistä asioista.
– Esimerkiksi tukisysteemit eivät keskustele automaattisesti keskenään. Kaikki tieto pitää osata etsiä itse. Miten vaikeaa se onkaan jos tietokoneiden ja erilaisten ohjelmien käyttö on vierasta tai niiden käyttämiseen ei muista syistä pysty?
Vielä muutama käytännön viisaus.
– Kannattaa muistaa, ettei ihmisiä ole rakennettu istumaan kahdeksaa tuntia tai tuijottamaan vaikka ruudussa pyörivää formula-autoa. Saati että lapset jo hyvin pienestä saakka istuvat näpräämässä kännykkää. Maan, mullan ja luonnon kanssa ihmisen on hyvä olla.
