Kukapa ei muistaisi ensimmäistä sinttiään, jonka sai kesäauringon lämmön alla mato-ongella laiturille sätkimään? Totta kai siitä ja onkijasta piti kuva ottaa perhealbumiin (nykyisin älypuhelimeen ja sitten suoraan someen). Saatu saalis tosin ei ollut kummoinen – hyvä, kun kelpasi kissalle välipalaksi.
Saaliinkuvaus on perinne isoimmissakin piireissä. Muistammehan Kekkosen lohet ja fasaanit naapurien kanssa, eduskunnan verovaroin tuetun eräkerhon karhun(pennun)kaadon, kuninkaallisten koirilla avustetut ketunajot sekä muut leijona- ja krokotiilisafarit ja filmatut tonnikalojen huvikalastukset. Mahtikuvissa saaliit retkottavat lasittunein silmin tuijottamassa ikuisuuteen.
Sitten on vielä ihmiskunnan uljaimmat metsästyksen tulokset kuten Isiksen mestausvideot länsimaisista toimittajista, Che Guevaran kalmon todistajat ja arabihallitsijoiden vangitsijat.
Noista barbaarisista tavoista ainakin Suomessa on päästy eroon, koska enää ei tarvitse käyttää koukkua, luotia tai miekkaa.
Sakset ovat oivallinen väline: Niihin ei tarvita erityistä lupaa ja niitä saa ostaa melko edullisesti vaikkapa Ikeasta. Saksien peruskäyttöönkään ei paljon älliä tarvita. Riittää, kun osaa leikata niin, ettei osu omaan sormeen.
Sitten, kun leikkaussuunnitelma on melkein maalissa, voi ottaa kuvan, jossa kuitenkaan leikattujen lasittuneita silmiä ei näytetä. Kuvataan vain terien takana näkyvä hymyilevä, sirkeäsilmäinen saksijajoukko.
Mahtikuvan saaliit näkyvät vasta tulevina vuosina hyvinvointialueiden, Poliisin ja Kelan tilastoissa. Tilastoilla ei ole silmiä.
P.S. Juuri tulleen tiedon mukaan saa sittenkin käyttää luoteja, kunhan ampuu asfalttiin.
Ilona Lehtinen
