Juhannus on takanapäin ja myös Pahimus oli vastaanottamassa kyseistä keskikesän juhlaa. Allekirjoittanut kuuli joskus taannoin sanonnan, että jos ei heilaa helluntaina, niin juhannuksena jono. Toiveet juhannuksen viettoon oli siis ladattu täyteen, koska eihän sitä heilaa helluntaina näkynyt. Nyt jos koskaan ehdokkaita olisi siis jonoksi asti. Harvinaista herkkua, jos Pahimukselta kysytään.
Taikauskoisena Pahimus tietenkin ajatteli edellä mainitun tapahtuvan. Tukka oli lakkapilven peitossa, parhain pusero oli silitetty suoraan ja A-luokan parfyymit isketty leuan alle. Olin valmis vastaanottamaan heilakandidaattien jonon.
Voi mikä kurjuus. Kaikki ehdokkaat olivat kuitenkin eksyneet matkalla meikäläisen luokse. Yksikään ei saapunut paikalle.
Aluksi iski suuri harmitus, mutta sen yli päästyäni muistin viimeisen oljenkorren. Nappasin käteeni niityn kauneimman puskan ja kävelin läheisen kaivon luokse siinä toivossa, että sieltä vilkaisisi tuleva parempi puoliskoni.
Ei tarvinnut kauaa odotella, kun kaivosta vilkaisi Pahimuksen näköinen hahmo, ja mikä hauskinta, vielä samanlaisen kukkapuskan kera. Olimme molemmat selkeästi uuden rakkauden toivossa. Juhannukseni kääntyi lopulta siis voitoksi.
