Kolumni: Mietteitä sateenkaaren alla

0

Olen kulkenut vähän maailman joka äärellä, mutta revontulia en ole koskaan nähnyt aitiopaikalta, livenä. Tosin ukonilma isoilla vesillä oli melkoinen ilotulitus. Olkoon nyt sitten sateenkaari vanhan miehen revontulet, kun tuo maastokin on Lapissa niin haastavaa. Olen aina mennyt mieluummin pitkälle kuin korkealle.

Ensimmäinen todella kuuma kesä on hikoiltu. Hämäläisetkin ovat ehtineet löytää shortsinsa. Toinen kesä on arvoitus. En tiedä onko syy-yhteyttä, mutta kahdet vaalitkin on jo ehditty pitämään. En kyllä oikein ihastunut näihin EU-sellaisiin. Niissä jokainen lupasi ajaa suomalaisten asiaa. Palkka on kyllä sitä luokkaa, etten minäkään kehtaisi tyhjää äänestää.

Onhan siellä jo ollut esillä yksi tosi tärkeä asia, juomapullon korkit. En minä kyllä tykkää, että vissypulloni korkista päätetään EU:ssa. Raapiihan se pullon korkki avattuna nenääkin. Lasia en käytä, sillä olen oppinut aina pitämään etiketistä kiinni.

Eräs luennoitsija vakuutteli, ettei 80-vuotiaana tarvitse enää muistaa vuosilukuja. Mutta minulle kyllä nyt jää mieleen kesä -24, kun helleaalto pyyhkäisi maamme yli.

Ilmasto on yksi meidän vahvuuksistamme, ja kulttuurikin. Arvostan tapoja, uskomuksia, sanontoja. Murteet ovat kielessämme mahtava väriläiskä. Viimeksi olen ihaillut Savon sellaista. Varsinaista suomen kieltä ei silti tarvitse unohtaa, eikä joka lauseessa ilmoittaa tuloreittiään tähän maailmaan.

Mummini oli varsinainen sananikkari. Eräs hänen sanontansa kuului, kun keväällä oli aikaisin ukonilma: Jos ukkonen pääsee lyömään jäihin, tulee poikamiehille huono naimavuosi. Kaikkia sanontoja en silloin ymmärtänyt, kuten en tätäkään: Ihminen saa olla ylpeä myös sanomattomista sanoista. Nyt ymmärrän.

Ja tähän ylikuumaan kesäänkin löytyi versio mummin sanonnoista, kun kerskuin Afrikan kuumuuksista: Olisi voinut keittää kananmunan kiven kolossa. Kai sellainen kesä oli sitten joskus ollut.

Kalevi Pirttijärvi