Ai että, pian se on taas edessä. Tarkemmin sanottuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Älyllä varustetut laitteet osaavat tehdä sen omin päin, mutta esimerkiksi ne kaikki seitsemän Pahimuksen rintamamiestalon seinillä roikkuvaa seinäkelloa on siirrettävä ihan manuaalisesti tunnin verran kesää kohti, eli tässä tapauksessa taakse päin.
Tavallaan ihan kiva, että pääsemme silloin edes hetkeksi kurkottelemaan kohti menneisyyttä ja paahteisia auringonlaskuja, mutta kovin laihaksi tuokin tuokio tuppaa lokakuisessa vesisateessa jäämään.
Mokoma tunti – sinne tai tänne – tuntuu ylipäänsä kuohuttavan tunteita Pahimuksenkin työmaan kahvipöytäkeskusteluissa tasaisen varmasti. Eikä asia ainakaan parane sillä, että aikaa vatuloidaan vuoronperään kesä- ja talviajan ystävien kenttäpäätyihin.
Tässä pattitilanteessa Pahimuksen ehdotus onkin kompromissi: laitetaan mehevä riitä puoliksi ja sovitaan, että kelloa siirretään puoli tuntia syksyllä kohti talvea, ja palautellaan se samainen puolituntinen keväällä kesää kohti.
Samalla tulisimme keksineeksi aikakoneen: 2040-luvun lopulla olisimme jo kokonaisen vuorokauden lähempänä joko talvea tai kesää – näkökulmasta riippuen. Ja 6400-luvulla he, jotka haikailevat juhannuksena murtomaahiihtämään tai joulupäivänä hiekkarannalle paistattelemaan hellepäivää, saisivat viimein haluamansa.
Saa käyttää EU, mut ei ol pakko.
