Nyt pelottaa. On kuljettava Kaarinan läpi.
Jotain tällaista liikkui todennäköisesti Turun matkaajien mielessä takavuosina. Kaarinalla oli uhkaava kaiku – tai näin oletetaan. Asiakirjoja on vähän ja sattumanvaraisesti, joten mikään ei ole täysin varmaa.
Se tiedetään, että Suomen tärkeimpiä maa- ja merireittejä on kulkenut Kaarinan läpi keskiajalta saakka, toteavat arkeologi ja tietokirjailija Ilari Aalto sekä Lea Heinonen-Eerola Kaarinan Oppaista. Kuninkaantiellä, Hämeen Härkätiellä, Pitkässäsalmessa ja Kirjalansalmessa virtasi kauppatavaraa ja äveriäitä ihmisiä. Lisäksi Kaarinassa kasvoi sankkoja metsiä, joissa oli helppo piileksiä.
Myös karkotus kaupungista oli tavallinen rangaistuskeino. Turun raastuvanoikeuteen on jäänyt merkintöjä, miten Turusta karkotetut rikolliset jäivät piileksimään itäisen takamaan metsiin eli Kaarinaan. Sinne lain koura ei enää kunnolla ulottunut.
– Kaarina vaikuttaa mitä mukavimmilta paikalta lainsuojattomille, Aalto ynnää.
Muutamia varmoja tietoja menneistä kaarinalaisryöväreistä on, ja joistakin on yhä jäljellä merkkejä.
Ryövärinvaha sopi väijymiseen
Jos nykyiseltä Uudenmaantieltä kääntyy Turun ja Kaarinan hautausmaille, risteyksessä vilahtaa ohi iso siirtolohkare. Se on tärkeä osa Kaarinan historiaa, vaikka sijaitsee tällä hetkellä Turun puolella: nyky-Kaarinan rajat ovat nuoret, vuodelta 1939, ja kiven kohdalla ollaan alkuperäisen Kaarinan sydänmailla.
Kivi on nimeltään Ryövärinvaha. Se ei ole seisonut Turun ja Kaarinan välisellä vanhalla rajalla, vaikka näin usein luullaan. Kivi on toiminut Turun omistaman, Kaarinassa sijainneen Sotalaisten jakokunnan rajakivenä, ja varsinainen raja kulki nykyisen Sirkkalankadun tienoilla.
Vaha – joiksi isoja kiviä kutsuttiin – törrötti valtakunnan pääreitin eli Viipurin ja Turun linnan välisen tien varrella. Ympärillä oli sankka metsäharju.
– Viljelystilat eli avoimet maat olivat Kaarinassa rantakylissä, tietää Heinonen-Eerola.
Nimen perusteella lohkareen takana on väijynyt ryöväreitä, tai tätä on ainakin pelätty, kommentoi Aalto.
Vastaavia ryövärikiviä tunnetaan muualta Suuren Rantatien varrelta. Kansantarinoiden mukaan maantierosvot piileksivät metsäisten seutujen lohkareiden varjossa keskiajalla, syöksyivät niiden takaa esiin ja pakottivat matkalaiset luopumaan varoistaan.
– Päätellen siitä, miten paljon keskiajan maalaki käsittelee tierauhaa ja teillä tapahtuvaa rosvousta, kyse oli todellisesta ongelmasta Suomessa, Aalto miettii.
– Mahtaisikohan Kaarinassa olla rosvojen ryöstösaaliita vielä kätkettyinä? Aarrekätköjä löytyy aika ajoin Lounais-Suomesta.
Kuninkaantie halkaisi myös Piikkiön, mutta sieltä ei löytynyt ainakaan kevyellä penkomisella maamerkkejä tai legendoja rosvoista. Hannu Rastas Piikkiö-Seurasta arvelee syyksi, että tie kulki Piikkiössä avoimessa maastossa.
”Nykyään on kaupunkeihin tultaessa Tervetuloa-kyltit, mutta silloin oli hirsipuut vastassa!”
Kaarinalaisrosvojen hautoja ei ole tutkittu
Vaikka Ryövärinvahaa ei olisikaan hyödynnetty oikeasti matkalaisten ryöstämiseen, lähellä on varmasti käynyt rosvoja – ja he ovat siellä yhä. Kiven tienoilla sijaitsi keskiajalta 1800-luvun alkuun Kaarinan pitäjän mestauspaikka. Mestatut eli pahimmat kaarinalaisrikolliset haudattiin kiven lähelle.
Tämä tiedetään 1700-luvun käräjäoikeuden pöytäkirjasta, jossa kiisteltiin, mikä olisi oikea osoite itsensä saunassa hirttäneen Brinkhallin torpparin ruumiille. Brinkhallin omistajatar ei halunnut hautaa tiluksilleen vaan Kaarinan mestauspaikalle.
Kaarinalaisrikollisten mestauspaikka ja hautausmaa sijaitsee jossakin Ryövärinvahan, Pyhän Ristin kappelin ja Skanssin kauppakeskuksen muodostamassa kolmiossa, osin teiden eli Eteläkaaren ja Uudenmaantien alla.
– Suomessa ei ole kertaakaan tutkittu arkeologisesti mestauspaikkoja, joten tarkkaa paikkaa olisi kiinnostavaa selvittää, pohtii Aalto.
Entisaikaan laki vaati, että jokaisessa pitäjässä oli oltava mestauspaikka. Turkulaiset murhamiehet hirtettiin saman tien varrella Turun rajalla, nykyisen Uudenmaankadun ja Sirkkalankadun kulmauksessa.
Mestauslavat sijoitettiin maanteiden varsiin muistuttamaan ihmisiä kunnollisesta käytöksestä.
– Nykyään on kaupunkeihin tultaessa Tervetuloa-kyltit, mutta silloin oli hirsipuut vastassa! Aalto naurahtaa.
Kaarinalla on oma Lallinsa
Ryövärinvahan lähellä on merkki myös 1400-luvun ryöstöretkestä. Kaistintieltä löytyy tänäkin päivänä iso kivi, johon on hakattu kumpu ja risti. Kivi on antanut nimensä Piispanristille.
– Lohkare on nykyään niin sammaloitunut, että kaiverrukset näkyvät huonosti. Muistolaattakin on ruostunut puhki, harmittelee Heinonen-Eerola.
Piispanristin legenda on kaarinalaisversio kuuluisasta Lallista ja piispa Henrikistä. Tarinan mukaan piispa olisi ollut matkalla Kuusiston linnasta Turun linnaan ja pysähtynyt juomaan Kärjen tilalle eli nykyisen Hovirinnan uimarannan viereen. Isäntä ei ollut kotona, ja kotiin palattuaan hän suuttui. Hän lähti vieraan perään ja saavutti hänet nykyisellä Piispanristillä. Siellä isäntä surmasi ja ryösti piispan.
Asiakirjat eivät tue tarinaa täysin, sillä Suomen piispojen kohtalot tunnetaan eikä vastaavuutta löydy. Tutkija Svante Dahlström on arvellut, että todellisuudessa hengestään pääsi Turun piispan palvelija vuonna 1440.
Härkätielläkin rosvoiltiin
Kuninkaantien lisäksi Kaarinan läpi on kulkenut valtakunnan toiseksi tärkein tie, Hämeen Härkätie. Se on yhdistänyt Turun ja Hämeen linnat. Härkätien osuus Kaarinassa oli aiemmin paljon pidempi kuin nykyään, sillä Kurala ja Nummi ovat vanhaa Kaarinaa.
Härkätiekin kiinnosti maantierosvoja, ja Hämeessä on säilynyt sen ryöväritarinoita. Kaarinassa tie kulki Aurajokilaaksossa, jossa on ollut tiheää asutusta ja viljelyksiä. Luultavasti hyvät väijyntäpaikat olivat vähissä, eikä Kaarinan Härkätiestä ole jäänyt muistoja rosvoista.
Tilanne on toinen Kaarinan ja Liedon rajan lähellä. Härkätien varressa oli Liedon pitäjän mestaus- ja teilauspaikka, mistä on jäljellä nimi Teilipolku.
Merirosvot vaanivat Turun kauppalaivoja Kaarinassa
Maantierosvojen lisäksi nykyisessä Kaarinassa on majaillut merirosvoja. Heistä on jälki Kuusistossa: siellä on saari nimeltä Ryöväriholma eli Rövarholm.
Karttaa katsoessa käsittää heti, miksi pieni saari kiinnosti merirosvoja. Se sijaitsee kahden mittavan Turkuun vievän merireitin risteyksessä: Pitkänsalmen ja Kirjalansalmen.
– Esimerkiksi myöhäiskeskiajalla isoimmat kauppalaivat eivät päässeet Turkuun saakka, vaan ne purkivat lastinsa Paraisilla Atussa. Sieltä kauppatavara kuljetettiin pienemmillä aluksilla Kirjalansalmen kautta Turkuun, taustoittaa Ilari Aalto.
Rövarholmassa sattuu olemaan suuri, vaikeasti löydettävä luola, joten paikka oli kuin luotu rosvotukikohdaksi.
Legendan mukaan saarella asui 1600-luvulla rosvoja, jotka ryöstivät itselleen piian Satavan saaresta. Hänen synnyttämänsä lapset pääsivät hengestään, jotta eivät olisi itkullaan paljastaneet luolaa. Piika pääsi karkuun ja hälytti talonpojilta apua. Lopulta rosvot mestattiin.
– Tarina on luultavasti parantunut jokaisella kertomiskerralla. Varmoja aikalaislähteitä ei ole löytynyt, mutta jokin totuuden siemen tarinassa saattaa olla. Rövarholman luola on varmasti ollut hyvä piilopaikka, Aalto pohtii.
– Ja luolasta on löytynyt todisteita vanhasta nuotiopaikasta, joten joku siellä on ollut, Lea Heinonen-Eerola kommentoi.
Itämerellä ryösteltiin jatkuvasti
Kuusiston merirosvoista löytyy virallisista asiakirjoista yksi katolisen ajan lopulla tehty epäsuora maininta.
Kun vuonna 1497 Turun piispa palasi Viipurista ja lähestyi laivalla kotiaan eli Kuusiston piispanlinnaa, oli yömyöhä. Kuusistonlahdella piispa komensi tuomiorovastinsa Paulus Scheelin ampumaan merkin käsitykillä, jotta linnassa ei luultaisi pimeässä lähestyvää laivaa rosvojen alukseksi.
– Tämä viittaa siihen, että merirosvot olivat alueella todellinen riski, sanoo Aalto.
Asiakirjoihin tapaus päätyi, koska tykin kanssa kävi huonosti. Scheel räjäytti vahingossa oman peukalonsa.
Tietoa ei ole, pelättiinkö paikallisia vai kansainvälisiä merirosvoja. Keskiajalla Itämeri oli yksi maailman pahimpia merirosvoalueita, sillä vesillä liikkui Hansakaupan vuoksi suuria ryöstösaaliita. Lisäksi epävakaat ajat suosivat rosvoja.
Pahamaineisimpia olivat saksalaiset vitaaliveljet eli vitaliaanit 1300- ja 1400-luvun taitteessa. He tukivat saksalaissyntyisen Albrekt Mecklenburgilaisen vallanperimyskiistaa Ruotsin kruunusta ryöstelemällä kauppalaivoja. Vitaliaaneilla oli Suomessa useita tukikohtia, ja heidän tiedetään aiheuttaneen paljon vahinkoa Turun seudulla.
– Sitä ei valitettavasti tiedetä, mitä ja missä, mutta varmasti he ovat liikkuneet myös Kaarinan aluevesillä, Aalto toteaa.
Sadan vuoden kuluttua oli tanskalaisten vuoro ottaa merirosvoherruus. Esimerkiksi vuonna 1509 he ryöstivät Turun kaupungin ja tuomiokirkon.
”Papukaijoja ja puujalkoja ei ollut, mutta aseina oli kyllä miekkoja ja sotakirveitä.”
Mies miestä vastaan
Populaarikulttuurin kuvastossa merirosvot käyvät näyttäviä tykkitaisteluja sekä kapuavat laivoihin äristen ja veitsi hampaissa. Mielikuvat pitävät vain osin paikkansa, Aalto sanoo.
– Taistelut käytiin keskiajalla yleensä mies miestä vastaan, eli tykkitaistelujen sijaan rosvot ovat pyrkineet nousemaan laivaan. Papukaijoja ja puujalkoja ei ollut, mutta aseina oli kyllä miekkoja ja sotakirveitä, kuten hilpareita.
Varsijousi oli tyypillinen merirosvojen pitkän kantaman ase. Lisäksi tuliaseita oli käytössä, mutta Aallon mukaan ne eivät keskiajalla olleet elokuvista tuttuja musketteja vaan kaksin käsin pideltäviä, tykin ja käsipyssyn välimuotoja.
Heinonen-Eerola tietää Itämeren rosvojen käyttäneen nahkaveneitä, jotka oli helppo pistää kokoon ja siirtää myös maata pitkin.
Tyypillistä oli ottaa vallatulla laivalla panttivankeja – tai listiä koko miehistö.
Talonpojat piilottivat hylkyaarteita
Merirosvoiksi lasketaan myös rantarosvot. He olivat paikallisia talonpoikia, jotka piilottivat rantoihin ajautunutta hylkytavaraa oikeilta omistajiltaan.
– Suoraan Kaarinasta ei ole merkintöjä rantarosvoudesta, mutta tarkkoja paikkoja ei ole mainittu muutenkaan. Kaarinan väylät olivat todella vilkkaat, joten varmasti hylkytavaraa on ajautunut Kaarinan, Kuusiston ja Piikkiön rannoille, Aalto kommentoi.
Ehkä jotain ryöstösaaliista löytyy yhä vanhoilta rantatiloilta.
