Pahimus tapasi kauppaopiston vuosilta tuttuja ystäviään viime viikonloppuna jo perinteeksi muodostuneen Pahimuksen jouluglögitilaisuuden merkeissä. Lämpimän glögin vauhdittamien keskustelujen myötä päädyttiin pohtimaan sitä, miksi suomalaiset joululaulut ovat niin melankolisia sanoituksiltaan ja kenties sävelmiltäänkin.
Vanhan Hei tonttu-ukot -klassikon hokema hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä on toki kaikille tuttu joulumelankoliaan johdattelija, mutta varsinaisia synkkyyden sanaparsia löytyy muistakin joulunajan ikivihreistä.
Vapautetaanpa joulun jukeboksista seuraava jouluhelmi eetteriin: Nyt yksinäisen mökin kaamos saartaa, päivisin on pelkkää hämärää, vain kesäaikaan auto pihaan kaartaa, viikko vierii mummo yksin jää. Tarjoilijana Suvi Teräsniska ja kappale Hei mummo.
Toki varmasti ikävää realismia monessa Suomen kolkassa, mutta pitääkö ikäviä asioita hieroa omantunnon tuskien kanssa kamppailevien lasten kasvoille joulunakin?
Pahimus tuli tovereineen siihen lopputulemaan, että kuten niin monta kertaa aiemminkin, olisi tässäkin asiassa hyvä hakea mallia länsinaapurista. Siellä nimittäin Hei tonttu-ukot hoilataan vapaasti kääntäen näen: Hei tonttu-ukot, täyttäkää lasinne ja pidetään hauskaa yhdessä!
Ei se elämä ehkä sittenkään ole niin ikävää, edes jouluna. Sen myötä Pahimus lupaa kääntää ainakin oman jukeboksinsa seuraavan viikon ajaksi Tukholman taajuuksille.
God jul!
