Kaarinalaislähtöisen taiteilijan Jenna Sutelan teoksia ei yleensä nähdä suomalaisissa kodeissa, sillä äänimaailmaa, valoja ja tilallista kokemusta olisi vaikea ripustaa seinälle. Teoksissaan Sutela tutkii usein biologisia ja laskennallisia järjestelmiä, kuten ihmisen mikrobistoa ja keinotekoisia hermoverkkoja. Hän itse kategorisoi oman työnsä jonnekin mediataiteen ja biotaiteen väliin.
– Minua kiinnostaa tietoisuus, ja se käsittää sekä orgaaniset että synteettiset järjestelmät, Sutela selittää.
Berliiniin lähes kymmenen vuotta sitten muuttanut Sutela jakaa edelleen aikansa entisen ja nykyisen kotikaupunkinsa välillä. Jouluksi Suomeen palannut taiteilija kertoo, että Berliiniin hänet vei aikanaan taide ja musiikki.
– Berliini on hyvä keskus ja paljon suomalaisia taiteilijoita löytää tiensä juuri sinne. Siellä on todella kansainvälinen kenttä, joka mahdollistaa monipuolisemman toimenkuvan, hän kertoo.
Biologian ja teknologian yhdistämät
Sutelan teoksissa yhdistyvät usein biologiset materiaalit ja teknologiset innovaatiot. Hän kuvailee työskentelytapaansa tutkimuspohjaiseksi.
– Työni tapahtuu usein jossain tieteen ja taiteen välimaastossa. Se on kuitenkin selkeästi taidetta, mutta inspiraatio saattaa tulla tieteen kentältä tai scifin maailmasta, hän sanoo.
Biologisten materiaalien pariin hänet vei aikanaan vaatimaton limasieni: muinainen eliö, joka elää kosteissa ja pimeissä paikoissa.
– Sillä on havaittu todella kiinnostavaa tilallista älykkyyttä, mitä on yritetty mallintaa esimerkiksi robotiikassa, Sutela avaa.
Yksi esimerkki Sutelalle tyypillisestä työstä on teos nimeltään Vermi Cell. Teosta varten hän kasasi satoja litroja multaa berliiniläiseen projektitilaan. Multaan asumaan tuodut madot hajottivat teoksen biologista materiaalia ja tuottivat samalla energiaa, jonka avulla Sutela muokkasi teokseen liittyvää sävellystä. Mitä enemmän madot tekivät töitä, sitä enemmän energiaa vapautui ja kaiun määrä kasvoi.
– Kun materiaali hajoaa kompostoituessa, vapautuu siitä elektroneja. Komposti toimii tavallaan maaparistona, kun siihen laitetaan kahta eri metallia olevat tangot, jotka ovat kuin pariston plus- ja miinusnavat, Sutela kertoo.
”Taide on parhaimmillaan villiä ja päämäärätöntä.”
Yllättäviä lopputuloksia
Tiedettä ja taidetta yhdistelevä työskentelytapa antaa paljon vapauksia. Sutela pohtii, että usein tieteen tutkimus toimii tietyssä, määrätyssä kontekstissa, on jonkin tahon rahoittamaa ja omaa tietyn päämäärän. Tällöin täysin yllättäviin ja aidosti kokeellisiin lopputuloksiin pääseminen on harvinaista.
– Taide on parhaimmillaan villiä ja päämäärätöntä. Silloin voi luoda jotain uutta ja synnyttää vaihtoehtoisia ajatuksia maailmasta, Sutela pohtii.
Sutelan teoksissa onkin usein mukana jokin satunnaistekijä, jonka vaikutusta työn lopputulokseen hän ei voi täysin kontrolloida. Yllätyksellisyyden lisäksi Sutelan yhdistää töihinsä ääntä sekä lähes aina jonkin tilallisen kokemuksen.
Yksi keskeinen kiinnostuksen kohde Sutelalle on tekoäly, jonka avulla hän rakentaa teostensa äänimaisemia. Hän kuitenkin korostaa, että hänen taiteensa on kaukana siitä, mistä nykyään puhutaan, kun puhutaan tekoäly-taiteesta.
Teknologisista innovaatioista huolimatta Sutela keskittyy teoksissaan ihmisen yhteyteen omaan ympäristöönsä. Eikä pelkästään luontoon, vaan myös teknologiseen ympäristöön ja ihmisympäristöön. Hän haluaa luoda töillään elämyksiä individualismin ja antroposentrisyyden eli ihmiskeskeisyyden tuolla puolen.
– Meillä on riippuvuussuhde teknologioihin. Emme voi edes kuvitella, että joku asia ei olekaan saatavissa ja toiminnassa 24/7.
Apuraha auttaa kehittymään
Taiteen edistämiskeskus myönsi Sutelalle viime syksynä kolmivuotisen taiteilija-apurahan. Useamman vuoden apurahalla on taiteilijalle suuri merkitys.
– Tämä työ on sellaista plus-miinus-nolla-hommaa. Välillä on parempia kausia ja välillä huonompia kausia. Olen ollut todella onnekas, että olen pystynyt jatkamaan tätä, Sutela pohtii.
Sutela kuvailee, että ilman apurahaa toimeentulo on saatava kasaan tekemällä kaikki mahdolliset asiat, joita vastaan tulee. Apurahan avulla töitä voi tehdä keskittyneemmin ja ehkä myös valikoivammin.
– Siinä saa aikaa ajattelulle. Voi kehittää jotain uutta ja jotain pitemmälle kantavaa, hän jatkaa.
Tänä vuonna Sutela pitää ensimmäisen soolonäyttelynsä Hollannissa. Syyskuussa Haagissa avautuvan näyttelyn valmistelu on jo käynnissä.
Oma soolonäyttely on Sutelalle iso juttu. Häntä on nähty mukana erilaisissa taidebiennaaleissa ja ryhmänäyttelyissä ympäri maailmaa, mutta itsenäisiä kokonaisuuksia on ollut vasta kourallinen.
Soolonäyttelyn lisäksi Sutela aikoo työstää vuoden kuluessa muun muassa julkisen taiteen teosta Helsingin Kalasatamaan.
”Jos kulttuuri viedään, niin mitä sitten on jäljellä?”
Kulttuurileikkaukset huolettavat
Suomen hallituksen kaavailemia kulttuurileikkauksia Sutela on seurannut surullisin mielin. Tilanne on sama myös muualla Euroopassa ja jopa Berliinissä, joka on pitkään toiminut yhtenä Euroopan kulttuurikeskuksena.
– Kysymys on, että jos kulttuuri viedään, niin mitä sitten on jäljellä? Jotenkin tosi pimeät ajat tässä mielessä, Sutela sanoo.
Kokeellisen- ja käsitetaiteen markkinat eivät ole Sutelan kokemuksen mukaan Suomessa suuret.
– Siinä ei ole hirveästi tilaa millekään kokeelliselle tai sellaisille asioille, joita ei ole tarkoitettu olohuoneen seinälle laitettavaksi, hän kiteyttää.
Sutela kertoo, että hänen on ansaittava tulonsa useista puroista. Näyttelyt ja tilaustyöt tarvitsevat rinnalleen esiintymiskeikkoja ja opettamista. Eri maiden välillä toimiminen laajentaa taiteilijan vaihtoehtoja. Kulttuurista leikkaaminen vaikuttaa kuitenkin myös tähän.
– Jos suomalaistaiteilijoiden tekemistä ei tueta apurahoin ja residenssimahdollisuuksin, kapenevat myös kansainväliset mahdollisuudet. Silloin suomalaisen taiteen kansainvälinen vaikutus vähenee, Sutela päättää.
