LITTOINEN
Kotimäen koulun liikuntasalissa tömisee, kun jalkapallot lentelevät kohti maalia. Vuoden alussa startanneisiin Littoisten Työväen Urheilijoiden (LTU) lauantain harrastefutistreeneihin on saapunut iso joukko lapsia, vaikka koulujen talviloma alkoi juuri. 2012–2015 syntyneille tarkoitetussa harrastefutiksessa ideana on pitää lapset liikkumassa ilman kilpailullisuuden tuomia paineita.
– Taustalla on se, että juuri näissä ikäluokissa alkaa tippua harrastajia pois. Ei jakseta kolmea kertaa viikossa harrastaa tavoitteellisesti ja into hiipuu. Halusimme tarjota kevyemmän harrastuksen ryhmän, jossa voidaan pitää kaikki mukana, LTU:n jalkapallon valmennuspäällikkö Jose Ikonen kertoo.
Ajatus harrastetreeneistä on muhinut LTU:ssa jo pitkään. Lauantaisia treenejä vetänyt Sami Passoja kertoo, että tosissaan ideaa lähdettiin pyörittelemään viime kauden loppupuolella. Idea sai nopeasti tulta alleen, kun Passoja ja kaksi muuta seura-aktiivia ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi vetämään treenejä.
– On ikävää, että menetetään nuoria, jotka kuitenkin haluaisivat pelata jalkapalloa, mutta eivät halua pelata kilpailullista jalkapalloa. Lasten liikkuminen on nykypäivänä muutenkin vähäisempää kuin 80–90-luvuilla, Passoja pohtii.
Haasteeseen pitää herätä
Tarkkoja lukuja siitä, kuinka moni lopettaa jalkapalloharrastuksen ei ole, mutta LTU:n jalkapallon puheenjohtaja Nina Landströmin mukaan määrä on merkittävä. Kriittisessä iässä ovat alakoulusta yläkouluun siirtyvät.
– Siinä kohtaa tulee kilpailullisuus ja tasoerotkin alkavat näkyä. Toiset haluavat treenata neljä kertaa, toiset kerran viikossa. Toisille se yhteisö on tärkeämpi kuin pelaaminen ja kilpailullisuus, Landström sanoo.
Jose Ikonen korostaa, että kyseessä ei ole vain LTU:n haaste, vaan sama ongelma koskee kaikkia urheiluseuroja. Silti vastaavanlaista toimintaa ei seudulta löydy tällä hetkellä muualta.
– Oletus on, että lapset harrastavat joukkuetoiminnassa. Ajatellaan, että joko harrastetaan tavoitteellisesti kolme kertaa viikossa tai sitten ei harrasteta ollenkaan. Moni lapsi haluaa nykyään harrastaa montaa lajia, jolloin moneen viikkotreeniin ei repeä. Tähän haasteeseen urheiluseurojen pitäisi herätä ja vastata, Ikonen sanoo.
Kysyntää harrastefutiksen kaltaiselle toiminnalle selkeästi on, ja sekä Landström että Ikonen uskovat harrastajamäärän nousevan kesää kohti mennessä.
Hyvänmielen urheilua
Vaihdossa omaa pelivuoroaan odottavat Daniel Nuri, Linnea Sairanen ja Mikael Kiljander kehuvat kaikki treenien tunnelmaa. Nurille jalkapallon pelaaminen on entuudestaan tuttua. Kolmisen vuotta Kaapossa pelannut Nuri nähdään kuitenkin nykyään useammin pyörän selässä: BMX-treenejä on kolme kertaa viikossa. Jalkapallolle löytyy silti kuitenkin aikaa.
– Treenit on olleet hauskoja, on tosi kiva pelata. Pelataan kavereiden kanssa koulun pihallakin aina jalkapalloa, Nuri kertoo.
Myös Kiljanderilla on aiempaa kokemusta jalkapallosta. Jalkapallon lisäksi tutuiksi ovat tulleet koripallo ja jääkiekko.
– Halusin lopettaa ne, koska treenit menivät liian totisiksi. Täällä on paljon rauhallisempaa ja valmentajat ovat kivoja, Kiljander sanoo.
Sairaselle harrastefutis sen sijaan on ensikosketus jalkapalloon. Vapaa-ajallaan hän kertoo lenkkeilevänsä äitinsä kanssa, sekä pyöräilevänsä kouluun. Ilmoituksen LTU:n harrastefutiksesta hän näki somessa ja halusi heti lähteä testaamaan lajia.
– Meillä on tällä hyvä yhteishenki, eikä ketään kiusata. Tykkään tästä, koska tämä ei ole kovaa urheilua, vaan leikkiä ja hyvänmielen urheilua, hän kuvailee.
Harrastefutiksesta intoa liikuntaan
Harrastefutistreeneissä pääpaino on pelaamisessa, eikä tekniikkaa hinkata. Pallon kanssa pidetään hauskaa erilaisten leikkien avulla. On pallohippaa, viestiä ja pilkkukisaa, Passoja listaa. Jokaisen treenikerran jälkeen ohjaajat kysyvät lapsilta palautetta. Tähän mennessä saatu palaute on ollut pelkästään positiivista.
– Tylsää on ollut oikeastaan yksi juttu, ja se on se, että “joko me lopetetaan”, Sami Passoja hymyilee.
Hauskanpitämisen lisäksi harrastefutis mahdollistaa lajikokeilun myöhemmin pelaamisesta innostuneille.
– Tähän on helpompi tulla mukaan ja sitä kautta myös mennä ikäluokkajoukkueeseen, kun on saanut tuntumaa, että mitä se jalkapallon pelaaminen on, Sami Passoja sanoo.
Ja vaikka harrastefutiksen idea on välttää tavoitteellisuutta, on treeneillä kuitenkin selkeä päämäärä.
– Saadaan lapset liikkumaan. Se on terveydelle iso juttu ja se kantaa aikuisikään. Silloin saadaan terveempi yhteiskunta, Passoja kiteyttää.
