Jos kulkija pujahtaa Littoisten urheilukentän ja koulun kulmauksesta Kotimäen asuinalueelle, hän todennäköisesti pysähtyy häkeltyneenä. Ollaanko yhä Kaarinassa vai eksyttiinkö postikorttiin tai nukkemaailmaan?
Kymmeniä keltaisia puutaloja on reunustamassa idyllisen näköisesti kujia. Samanlaisten, punatiilikattoisten talojen ristikkoikkunoissa on valkoiset luukut ja kuisteissa koristeleikkaukset. Auringossa kylpee myös aumakattoisia ulkorakennuksia, nekin keltaisia.
Suurin osa Kotimäen somista jugend-rakennuksista ilmestyi paikalle sata vuotta sitten, verkatehtaan rakennuttamana. Museovirasto kuvailee, että Kotimäki edustaa 1920-luvun työväen asuinalueena Suomen parhaimmistoa niin suunnittelultaan, viihtyisyydeltään kuin säilyneisyydeltään.
Näin nyt. 1970-luvun lopulla olisi ollut vaikea käyttää samoja kuvailuja. Silloin Kotimäen ikkunoita oli säpäleinä. Asukkaat polttelivat kattotuoleja saunanpesissä. Roskaa ja moskaa oli kaikkialla.
Pimeää viinaa
Esko Lempinen sekä Maija ja Hannu Hurme ovat tulleet Puuvillakujalle, entiselle tehtaanjohtajan autonkuljettajan asunnolle. Nykyään koti kuuluu arkkitehtipariskunta Pia Helinille ja Kimmo Salmelalle.
Lintuja sirkuttelee männyissä, ja aurinko lämmittää talojen keskeltä leikkipuiston liukumäkeä.
Heliniä lukuun ottamatta he ovat kokeneet kouriintuntuvasti Kotimäen viidenkymmenen vuoden takaisen alennustilan. He muuttivat paikalle 1980-luvun alussa talojen ollessa hunningolla. Salmela putosi uuden kotinsa umpilahosta kuistista läpi. Hurmeiden naapuri joutui raivaamaan talostaan pois kaksi lavallista pulloja ja roskapusseja.
Lempinen on paljasjalkainen littoislainen ja muistaa Kotimäen myös tätä vanhemmilta ajoilta. Maija Hurmeen isä oli Barker-Littoisten isännöitsijä Olli Nieminen. He kertovat Kotimäen ajautuneen huonoon kuntoon sen jälkeen, kun verkatehdas suljettiin 1960-luvun lopussa.
Vuokralla olleista rakennuksista ei pidetty huolta, ja Kotimäessä huhutaan liikkuneen pimeää viinaa. Alun perin asuinalue oli ollut yhtä pittoreski kuin nytkin.
– Silloin tehdas huolehti kaikesta, mistä nykyään yhteiskunta: vanhainkotia, päiväkotia ja kirkkoa myöten, nykyasukkaat kuvailevat.
Kotimäki rakennettiin verkatehtaan työntekijöille, ja sen asuntoihin pääsi työnjohtajia tai muulla tavoin erityisasemassa olevaa väkeä. Tehdas pyysi Kotimäen kaavan ja tyyppitalojen suunnittelijaksi Bertel Jungia, yhtä Suomen nimekkäintä arkkitehtiä ja kaavoituksen uranuurtajaa.
Jung oli Helsingin ensimmäinen asemakaava-arkkitehti ja Arkkitehti-lehden ensimmäinen päätoimittaja. Hän laati Helsingin ensimmäisen yleiskaavan ja Suur-Turun asemakaavan. Lisäksi hänen kädenjälkeään Turussa ovat Rettigin ja Boren toimitalot sekä kaavat Iso-Heikkilässä, satamassa ja Martissa.
Kotimäen taloista tuli Jungin käsissä edistyksellisiä. Niihin rakennettiin jopa viemäri keittiöön. Vesi piti yhä kantaa sisälle.
Lempinen muistaa, että juomavesi haettiin tehtaan seinästä. Kotimäen omista kaivoista tuli pesuvettä järvestä.
Uusimmat asukkaat syntyivät keväällä
Puuvillakujalle ilmestyy äiti pienen pojan ja lastenvaunujen kanssa. He asuvat samassa talossa kuin Helin ja Salmela: useimmat rakennukset ovat paritaloja. Äiti kertoo nimekseen Emilia Stenholm, ja pojan nimi on Alvar.
– Ei vaan possu, viisivuotias Alvar korjaa.
Vaunut kuuluvat Kotimäen uusimmille asukkaille, runsaan kuukauden ikäisille kaksosille. Lisäksi perheessä on isä ja seitsemänvuotias tyttö. He ovat asuneet Kotimäessä vasta vuoden.
– Heti, kun jätimme auton parkkiin Kotimäessä, tiesimme, että haluamme tänne, äiti naurahtaa.
Vanhat asukkaat iloitsevat siitä, että Kotimäessä vilistää jälleen lapsia.
– Ja nykyään tänne muuttaa koulutettuja ihmisiä. Kunnostettujen kiinteistöjen hinnat ovat nousseet valtavasti, Helin sanoo.
1980-luvun alussa talot olivat halpoja. Salmela maksoi asunnostaan ja tontistaan 50 000 markkaa, mikä vastaa nykyrahassa 30 000 euroa.
Lähdetään vaeltamaan Kotimäen pikkukujia. Maija Hurme esittelee, että monilla asukkailla oli lempinimiä, kuten Pelti-Lehtonen, Liha-Lehtonen, Meeri-Mummi ja Kunu-vaari. Moni talo muistetaan yhä aiempien asukkaiden nimillä, vaikka nykyään paikalla asuu muita, hän nauraa.
Moni asunnoista on kuulunut Kaarinan kunnallispoliitikoille, tietystä syystä.
Sulle-mulle-periaatteella
1970-luvulla Kotimäen omisti maahantuontiyritys Kaukomarkkinat Oy. Se oli alallaan edelläkävijä ja meni esimerkiksi ensimmäisenä suomalaisyrityksenä Kiinaan sekä toi Suomen kuluttajille Adidaksen ja Panasonicin. Vuonna 1971 Kaukomarkkinoihin yhdistettiin Barker-Littoinen eli Littoisten ja Barkerin verkatehtaiden fuusio.
Kaarinan kaupunki osti yhtiöltä Kotimäen vuonna 1978. Vaikka alue oli Kaukomarkkinoiden käsissä rappeutunut, Kotimäkeä ei jyrätty alas vaan poliitikot suojelivat sen kaavalla.
Samoihin aikoihin Littoisissa kävi toisin Thiessin emigranttisisarusten arvokodille. Sitä kaupunki ei suostunut lunastamaan eikä suojelemaan. Kotimäki kuitenkin kiinnosti, ja moni innostui.
– Kaarinan kunnanpoliitikot saivat ostaa täältä taloja. Käytiin kova taistelu, jotta talot jakaantuivat poliittisesti oikein, voimasuhteiden mukaan. Ei tätä tietenkään pöytäkirjoihin laitettu, Hurmeet paljastavat.
Hannu Hurme osti omansa kokoomuspoliitikkona. Mäelle muutti monia muitakin poliitikkoja, kuten pitkäaikainen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, demareita edustava Matti Ranne.
Lisäksi taloja oli julkisessa myynnissä. Muutama talo oli niin heikkokuntoinen, että kaupat syntyivät vasta, kun hintaa alennettiin entisestään. Kaupunki ei osallistunut kunnostustöihin.
Lainataan naapurista
Juna kolkuttaa puiden takana ohi. Toisella puolella pihoja menee Liedon kuntaraja, asukkaat osoittelevat.
Kujien varsilla tulee vastaan yhä lisää keltaisia, punakattoisia koteja. Kotimäen talot edustavat nikkarijugendin ja uusklassismin välimaastoa.
Niistä 26 rakennettiin 1920-luvulla. Moni hirsistä tuotiin Lempisen mukaan junalla Karjalasta, sillä täältä päin ei saatu tarpeeksi järeitä runkoja. Talot sijoiteltiin hevosenkengän muotoon, ja kenttäsirkkeli oli nykyisen leikkipaikan kohdalla.
Kaksi taloa pystytettiin 1940-luvulla. Ne eroavat selvästi muista: ikkunaluukut puuttuvat ja kattokulma on matalampi. Lisäksi Kotimäen itäsiipeen ilmaantui 1980-luvun jälkeen kahdeksan uutta omakotitaloa vanhojen mallien mukaan.
Pumpulikuja kaartaa hiukan kauemmas keltaisista taloista, ja eteen avautuu komea näkymä verkatehtaan kellotornille. Alhaalla pilkottaa tehtaan urheilukenttä, entinen tehtaan työntekijöiden viljelypalsta-alue. Vastaan kävelevä Jukka Lindberg tulee pysäytetyksi.
Käy ilmi, että hän muutti Kotimäkeen 1990-luvulla. Stenholmin lailla hänkin päätti jo parkkipaikalla haluavansa tänne.
Suurin osa kotimäkeläisistä tuntee toisensa ja naapurustossa on hyvät välit, mutta 1980-luvulla alue oli nykyistäkin yhteisöllisempi.
– Kaikilla oli pienet lapset, samat rakennusprojektit eikä kenelläkään paljoa rahaa. Se teki ihan omanlaisensa tunnelman, Maija Hurme muistelee.
Oli sitten työkalut, jauhot tai konjakki loppuneet, ne käytiin lainaamassa naapurista.
Alkuperäisiä kattotiiliä ei riittänyt kaikille, joten ne jaettiin. Joihinkin taloihin tuli pelkästään vanhoja kattotiiliä, kun toisiin hankittiin kokonaan uudet. Sittemmin kattotiilien kohtaloa setvittiin vuosia Kaarinan päätöksentekoelimissä. Jopa postilaatikoiden väri herätti tunteita, muistaa Hannu Hurme.
Turistit unohtivat Kotimäen
1980-luvulla vanhoja taloja remontoitiin usein pilalle. Hannu Hurme myöntää, että monia nykyasukkaita hirvittää, mitä tuli silloin tehtyä. Tiedossa ei kuitenkaan ole vakavia seurauksia.
Alun perin taloissa oli ensimmäisessä kerroksessa keittiö ja kaksi kamaria, ja yläkerta oli vain tuulettuvana vinttinä. Ulkoa piharakennuksesta löytyivät huussi, puuliiteri ja vaja. Nykyään taloissa on sisällä pesutilat ja saunat, ja lähes kaikki ovat ottaneet yläkerran asuinkäyttöön.
Helinillä ja Salmelalla on Arkkitehtitoimisto Ark´Aboa Oy, jonka nimi on tuttu monista Kaarinan kaupungin projekteista. Helin on suunnitellut myös SOS-Lapsikylän Kaarinaan.
– Otimme siihen mallia Kotimäestä. Kierrätin lapsikyläyhdistyksen päättäjiä täällä ja näytin, miten pihoihin saa oman rauhan, vaikka talot olisivat tiheästi.
Jung tiesi, mitä teki.
Maija Hurme kertoo, että 1980-luvulla paikalle tultiin bussilasteittain ihmettelemään arvoaluetta. Sittemmin turistit unohtivat paikan ja siitä on tullut pieni puolisalainen keidas Kaarinan sisällä. Helin on yllättynyt siitä, että edes paikalliset nykyarkkitehdit eivät ole tietoisia valtakunnallisesti arvokkaaksi luokitellusta Kotimäestä.
Tarkalleen ottaen alue on nimeltään Niinismäki, Lempinen huomauttaa. Vanhat asukkaat kutsuvat paikkaa sillä nimellä, sillä Littoisten verkatehdas osti Kotimäkeä varten Niinismäen tilan. Alkuperäisen päärakennuksen paikkaa Lempinen ei enää tiedä.
