Pitääkö olla huolissaan, jos kuntavaalien ehdokasmäärä on Kaarinassa pudonnut runsaassa 15 vuodessa yli 250:stä runsaaseen 200:aan?
Kysymyksen voisi lähettää esimerkiksi erääseen tv:ssä esitettävään humoristiseen paneeliohjelmaan, ja panelistien vastaukset voisivat antaa aiheeseen laajempaakin perspektiiviä kuin mihin yksi Kaarina-lehden pääkirjoitus pystyy. Ehkä hyvä näkökulma asiaan voisi olla sekin, kuinka tärkeää tässä maailmantilanteessa on huolestua kuntapäätöksenteon tulevaisuudesta ylipäänsä.
Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että kuntavaaliehdokkaiden määrä on pudonnut lyhyessä ajassa dramaattisesti niin Kaarinassa kuin muuallakin Suomessa. Kun vielä kahdeksan vuotta sitten ehdokkaita oli 227 ja runsaat 15 vuotta sitten 252, on määrä pudonnut täksi kevääksi 215:een. Noin 15 prosentin kato runsaassa 15 vuodessa.
Kiinnostus yhteisten asioiden hoitamista ja päätöksentekoa kohtaan näyttäisi olevan tasaisessa laskussa. Toisaalta on ihan ymmärrettävää, että alati koventunut kilpailu ihmisten vapaa-ajasta näkyy suoraan myös siinä, moniko kuntalainen on valmis uhraamaan satoja tunteja elämästään seuraavan nelivuotiskauden aikana valtuustosalissa ja lautakunnissa istumiseen.
Tavan kuntalaiselle kunnallispolitiikka voi näyttäytyä jopa vastenmielisenä: pitäisi päättää vaikeista asioista ja usein aivan liian ohuella budjetilla. Sitä seuraavat huonot kompromissit ja sen perään saa kuulla äänestäjiltä keljuilua huonosti tehdyistä päätöksistä. Kuin istuisi pokeripöydässä ässähai kädessään.
Kaarinan tilanne on vielä kohtalainen, sillä ehdokkaita on onneksi edelleen noin nelinkertainen määrä valtuuston kokoon nähden. Vaikka valinnanvara äänestyskopissa hupeneekin koko ajan, toteutuu kuntademokratia edelleen paremmin kuin suurimmassa osassa Suomen kunnista.
Vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: Pitää, mutta onneksi ei sentään peloissaan.
