Onko suomalainen kuntademokratia rapautumassa? Kysymys on olennainen, kun tarkastellaan kuntavaalien ehdokasmäärien kehitystä läpi vuosikymmenten.
Kuntaliiton viime viikolla julkaisema data-analyysi on paljonpuhuva: kun vuonna 1980 ehdokkaita oli kaikkiaan 64 275, tämänvuotisiin vaaleihin määrä on pudonnut 29 950:een.
Ehdokaskato on merkittävä myös edellisiin, vuonna 2021 järjestettyihin kuntavaaleihin nähden. Tuolloin ehdolle asettui yhteensä 35 627 henkilöä kautta maan. Päättäjäkandidaattien määrä on vähentynyt neljässä vuodessa siis noin 5 700:lla.
Yhdelle valtuustopaikalle on kevään vaaleissa keskimäärin 3,5 ottajaa. Helpoimmin kunnanvaltuustoon pääsee Pyhärannalla ja Merijärvellä, joissa yhtä valtuustopaikkaa tavoittelee vain 1,2 ehdokasta.
Kaarinassa luvut eivät ole järin dramaattisia. Kuntavaaliehdokkaita on kaikkiaan 216, kun neljä vuotta sitten heitä oli 220 ja kahdeksan vuotta sitten 227. Tarjolla on yksi valtuustopaikka 4,2 ehdokasta kohden.
Kaikista ehdokkaista vain 7,8 prosenttia kuuluu 18–29-vuotiaiden ikäryhmään. Lukema on tipahtanut edellisistä kuntavaaleista 0,7 prosenttiyksiköllä – ei ehkä kuulosta paljolta, mutta vastaava trendi on jatkunut vuoden 2008 kuntavaaleista lähtien. Se on huolestuttavaa.
Keskivertoehdokas on melko lailla keski-ikäinen: 50-vuotias.
Kaarinassa nuoriakin on onneksi asettunut ehdolle. Kilvassa ovat mukana esimerkiksi nuorisovaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Viime kuntavaaleissa vain 35,4 prosenttia alle 25-vuotiaista kävi äänestämässä. On tärkeää, että tarjolla on omanikäisiä ja saman maailmankuvan jakavia vaihtoehtoja.
Mistä kaikki edellä mainittu lopulta kertoo? Kuntapolitiikka on aikaavievää vapaaehtoistyötä. Kokouksia on arkipäivien lisäksi viikonloppuisin. Kentältä tuleva palaute on toisinaan rajua. Päätökset vaativat paneutumista ja voivat olla kivuliaita.
Kilpailu ihmisten ajasta on kovaa. Siksi iso hatunnosto heille, jotka tänäkin vuonna ehdolle asettuivat.
