Kevään vaalit lähestyvät, eikä sitä voi olla huomaamatta. Puoluejohtajat vierailevat paitsi suurissa kaupungeissa myös maakunnissa. Sanomalehdet julkaisevat ehdokkaiden mielipidetekstejä, ja toki niitä on – Seppo Rädyn termejä käyttäen – sosiaalimediakin täynnä. Kojuja ja telttoja pystytetään niin toreille kuin markkinoillekin.
Yksi varma vaalien merkki on alati lisääntyvä vaalikoneiden suma. Omia masiinojaan luovat sekä lehdistömahdit että erilaiset järjestöt ja muut toimijat. Runsaudenpulaa tosiaankin on: niin moneen koneeseen voi vastata kuin vain suinkin kerkiää.
Allekirjoittaneen on tosin myönnettävä mieltymyksensä vaalikoneisiin. Sopiva ehdokas löytyy – tai vähintäänkin voi löytyä – helposti. Suattaapi ainakin nähdä sen, minkä puolueen arvomaailma vastaa omia.
Mutta jos asiat vain olisivatkin niin yksinkertaisia. Yksi kone suosittaa perussuomalaisten äänestämistä, toinen demareiden. Kolmannen mielestä kokoomus sopii kuin nenä päähän, neljännen mukaan vasemmistoliitto on valinta numero yksi.
Ensimmäinen kone kertoo, että ehdokas A on meikäläisen kanssa 85-prosenttisen samanmielinen. Toisessa koneessa prosentit laskevatkin sitten jo usean kymmentä yksikköä alemmas.
Mitenkä tässä sitten luovit eteenpäin? Ei se helppoa ole, mutta legendaarisen urheilutoimittaja Jari Porttilan sanoin: pakko painaa.
