Niin se vaan taas kovin kesää kohti mennään. Yksi varma merkki suven lähestymisestä on kellojen siirtäminen tunnilla eteenpäin, siis kesän suuntaan. Moinen toimi suoritettiin viime sunnuntaina.
Aika monet kellot siirtävät jo itse itsensä, mutta eivät sentään ihan kaikki. Se vasta olisikin, jos Pahimuksen parikymmentä vuotta vanha viisarikello pyöräyttäisi itsensä tunnin tuonnemmas. Meikäläinen välttyisi kiipeilyhommilta, mutta taitaapi tämä lähinnä toiveajattelua olla.
Puhelimen digitaalit osoittivat sunnuntaiaamuna – tai pikemminkin iltapäivänä – oikeaa aikaa. Mikro elää vielä talvihorrostaan, samoin uuni. Ja niin ne tekevät kyllä syksyyn asti. Ei allekirjoittanut viitsi niitä uudelleen ajastaa, johan puolen vuoden päästä olisi sama toimi edessä.
Siihen en ota kantaa, että pitäisikö Suomen jäädä pysyvästi joko kesä- tai talviaikaan. Viisaammat päättäköön siitä. Joskin hiukan vaivalloiselta se päättäminen näyttää.
Onhan se viisareiden rassaaminen ärsyttävää, sitä en kiellä. Mutta monet valittavat sekoittuvaa unirytmiään: se legendaarinen sisäinen kello vääntyy ihan vinksalleen. Että silleen, jetlagia ilman matkustamista.
Jos Suomi päätyy yhden ajan taktiikkaan, pitäisi samalla luopua myös erillisistä talvirajoituksista maan- ja moottoriteillä. Kyllä järkevä kuski tiedostaa tilannenopeutensa, eikä tarvitsisi niitä liikennemerkkejäkään alati vaihtaa.
