Järjestetäänkö Saaristo-festivaali viimeistä kertaa? Kaarinan elinvoimajohtaja Kari Saarinen: ” Täytyy myöntää, että olen itsekin ihmetellyt mainontaa”

0
Saaristo-festivaali rikkoi viime vuonna kävijäennätyksensä. Kahdessa päivässä festivaalilla vieraili kaikkiaan reilusti yli 20 000 kävijää.

Viime viikon painetussa Kaarina-lehdessä (KaLe 14.5.) oli iso mainos, jossa kerrottiin perinteikkään Saaristo-festivaalin 15-vuotisjuhlakattauksesta. Mainoksessa oli myös isosti esillä maininta siitä, että festivaalia vietettäisiin tulevana kesänä tältä erää viimeistä kertaa.

Ilmoitus hämmensi oletettavasti useampaa lehden lukijaa, mutta myös lehden toimitusta. Tarkoittiko tässäkin lehdessä toistunut ilmoitus sitä, ettei suosittua kesäkauden avausfestivaalia enää järjestettäisi Kaarinassa? Vai tarkoittiko mainos sitä, että ainoastaan tapahtuman sijainti vaihtuu?

Saaristo-festivaalia järjestävän Loud’n Live Promotions Oy:n toimitusjohtaja Kalle Keskinen ei vastannut Kaarina-lehden useampaan soittoyritykseen ilmoituksen tiimoilta, mutta yhtiön aiemmin julkaistussa tiedotteessa asiaa pyöriteltiin näin:

– Saaristo Festivaali on suuren suosionsa myötä myös muutosten edessä. Kyseessä on viimeinen vuosi, jolloin tapahtuma järjestetään nykyisessä muodossaan. Saaristo Festivaalin jatko onkin tällä hetkellä monella tapaa auki ja kerromme siitä lisää kesän aikana, tiedotteessa viestittiin.

Saaristo-festivaali rikkoi viime vuonna kävijäennätyksensä. Kahdessa päivässä festivaalilla vieraili kaikkiaan reilusti yli 20 000 kävijää.
Yksi viime kesän vetonauloista Saaristo-festivaalilla oli Käärijä.

Numeroiden valossa hyvä tuote

Tiedotteen perusteella asiasta kuullaan lisää siis todennäköisesti vasta sen jälkeen, kun festivaalin 15:s juhlavuosi on saatu Hovirinnan rannassa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna maaliin. Siihen asti ollaan spekulaatioiden varassa, ellei festivaalin tuotantoyhtiö suostu mystistä tiedotetta ja sitä seurannutta mainontaa tarkentamaan aiemmin.

Se on selvää, ettei Saaristo-festivaali ja sitä edeltänyt Saaristo Open ole ollut huono festivaalituote. Vuonna 2019 kaksipäiväinen musiikkifestivaali rikkoi ensimmäistä kertaa historiansa aikana 20 000 kävijän rajapyykin, ja vaikka korona tekikin kuopan festivaalien suosioon ihan valtakunnallisesti vuosina 2020–2021, on viime vuosina palattu myös Kaarinassa lähelle ja jopa yli aiemman ennätysvuoden tason.

Tiedotteesta saa myös sen kuvan, että festivaali on vuosien saatossa joko kasvanut liian isoksi Hovirinnan rantaan tai vaihtoehtoisesti ranta on muovautumassa festivaalille sopimattomaksi. Ainakin sen nykyisellä mittapuulla.

Matti ja Teppo hälytettiin vuoden 2023 Saaristo-festivaaliin viime hetkellä artistiperuutusten vuoksi. – Keskisen Kalle soitti meille, että nyt on paha tilanne, kun muutama artisti on joutunut perumaan, pääsisittekö te paikalle? Sanoin, että jos Teppo tulee ja saamme esiintyä illalla, niin tulemme, Matti nauroi tuolloin.
Festivaali saavutti 2010-luvun kehityskäyränsä huipun vuonna 2019, jolloin rikottiin ensimmäistä kertaa 20 000 kävijän rajapyykki. Tuolloin uhkarohkeimmat saivat kokeilla benji-hyppyä aivan lavarakenteiden vieressä.

Vaikuttaako puistosuunnitelma?

Yksi mahdollisesti festivaalin tulevaisuuteen vaikuttava seikka voi olla Hovirinnan rantapuiston puistosuunnitelma, jonka Kaarinan tekninen lautakunta hyväksyi helmikuussa.

Suunnitelma pitää sisällään kohdan, jossa mainitaan tätä nykyä festivaalialueena olleen suuren niittyalueen, joka jää rannan ja liikennepuiston väliin, muutoksista. Tulossa olisi suunnitelman mukaan erillisiä pienempiä oleskelualueita penkkeineen, kukkaniittyineen ja kulkuväylineen. Voi olla, että nuo suunnitelmat nyt avoimen niityn muutoksista eivät mene yksiin Saaristo-festivaalin järjestäjän tulevaisuuden suunnitelmien kanssa.

Toinen huomioitava seikka on nimenomaan Saaristo-festivaalin koko. Tapahtuma on kasvanut 2010-luvun lopulla ja 2020-luvun alkuvuosina koko Suomen mittapuulla isoksi musiikkifestivaaliksi, joka tarvitsee myös sen mukaiset tilat.

Hovirinnassa ei voi sanoa olleen vielä liian ahdasta, mutta jos sekä puistoon että myös rannalle kaavaillut muutokset uusine pysäköintialueineen rajaavat erilaisten alueella järjestettävien tapahtumien tilan nykyistä pienemmäksi, loppuvat neliöt ainakin tämän kokoluokan tapahtumilta kesken.

Vuonna 2017 Saaristo Open -nimellä järjestetty festari keräsi 11 500 kävijää Kaarinaan.

Kolmas seikka on raha. Missä taloudellisessa kunnossa festivaalin järjestä Loud’n Live Promotions Oy parhaillaan on?

Vielä runsas vuosi sitten yhtiö oli yrityssaneerauksessa, sillä tappiota kertyi tilikaudella 2023 yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa. Ja vaikka viime vuonna yhtiön toimitusjohtaja Keskinen kertoikin tilanteen normalisoituneen, ei tuo normalisointi tuottanut vielä viime vuonnakaan plussaa kuin 30 000 euron edestä.

Siitä huolimatta, että festivaali rikkoi aiemman kävijäennätyksensä. Toki on hyvä muistaa, ettei Saaristo-festivaali ole suinkaan ainoa tapahtuma, jota yhtiö tuottaa.

Niin tai näin, lisätietoja Saaristo-festivaalin tulevaisuudesta saataneen vasta aikaisintaan kesäkuun puolivälissä.

Kaarinan elinvoimajohtaja Saarinen: ”Olen ihmetellyt mainontaa itsekin”

Saaristo -festivaalin järjestelyissä vahvasti mukana olevassa Kaarinan Kehityksessä ihmetellään tapahtuman viimeaikaista mainontaa. Toimitusjohtaja Kari Saarisen mukaan Kaarinan intresseissä on ehdottomasti se, että Saaristo-festivaali jatkaa Hovirinnan rannassa myös tulevina vuosina.

– Täytyy myöntää, että olen itsekin ihmetellyt mainontaa, jossa puhutaan viimeisestä järjestämiskerrasta. Sitä asiaa pitäisi kysyä Kalle Keskiseltä, ei siihen oikein kukaan muu voi enempää kommentoida, Saarinen sanoo.

Hän pitää eriskummallisena sitä ajatusta, että Hovirinnan tapahtuma-alue olisi käymässä festivaalille liian pieneksi.

– Sen kuvan perusteella mikä minulla on, pitäisi tilan Hovirinnassa riittää tämän kokoluokan tapahtumalle aivan hyvin. Totta kai meidän toiveissa on, että suosittu festivaali saa jatkoa myös tulevina vuosina.