Tulos näkyy taululla, pulinat pois.
Tällaiseen illan päättävään toteamukseen saattoi jälleen runsaat kolme viikkoa sitten törmätä useammissakin vaalivalvojaisissa. Tuolloin mitattiin kannatusta ja suosiota kuntavaaleissa, ja mittaustapa sille oli hyvin yksinkertainen: mitä enemmän ääniä ehdokas tai puolue saa, sitä vahvempi mandaatti on jatkossa päättää oman kunnan asioista. Ja näinhän sen pitääkin demokratiassa mennä.
Paitsi ettei kuitenkaan. Yhä useammassa kunnassa ja kaupungissa on törmätty uutisointiin erilaisista teknisistä vaaliliitoista, jotka ovat parhaimmillaan tai pahimmillaan kääntäneet koko kuntavaalien asetelman päälaelleen.
Kenties härskein tekninen vaaliliitto on toistaiseksi tehty Porissa, jossa suuren vaalivoiton ja siten myös selvästi suurimman paikkamäärän valtuustosta lunastanut SDP jätettiin tylysti porvarivihreällä liitolla nuolemaan näppejään. Kolmen viikon takainen juhlailta vaihtui vapun kynnyksellä hampaidenkiristelyyn, kun kokoomuksen, keskustan, vihreiden ja perussuomalaisten liittouma veikin sen kaikista halutuimman, eli kaupunginhallituksen nuijan pois puolueen hyppysistä.
Eikä vaaliliitoilta ole vältytty Kaarinan lähimaastossakaan. Paimiossa kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto yllättivät muut valtuustopuolueet tuomalla luottamuspaikkaneuvotteluihin liittoyllätyksen ja sekoittivat samalla jo etukäteen sovittua pakkaa.
Kaarinassa vaalien jälkeiset tekniset vaaliliitot on yhteisellä sopimuksella kokonaan kielletty. Ei olisi lainkaan huono, jos vastaavanlainen yhteisymmärrys leviäisi koko maahan. Äänestäjän tulee voida luottaa siihen, että vakaan harkinnan myötä annettu ääni menee myös lopulta siihen suuntaan, mihin pitikin.
Äänestysprosentti vajosi jo nyt monessa kunnassa alle 50 prosentin, mikä on itsessään huolestuttavaa. Millainen motiivi suomalaisilla on vaikuttaa neljän vuoden päästä, jos jo nyt vaakalaudalla ollut ääni meni lopulta jälkikäteen solmitun liiton myötä aivan väärään laariin?
