PIISPANRISTI, KAARINA
Oikea talo Piispanristillä ei tahdo alkuun löytyä, mikä on suoranainen ihme. Onhan pian 90-vuotiaan Kaj-Göran Ahlgrénin loistelias puutarha todellinen katseenvangitsija, jonka jokaisen kaarinalaisen tulisi nähdä.
– Tämmöistä tämä minun elämäni on, hän nauraa ja halaa lämpimästi.
Itse asiassa Ahlgrén toivoisi kyläilijöitä puutarhaansa, jossa on jopa 200 liljaa, kaikista muista kukkalajeista puhumattakaan. Ruusupensaiden välissä seikkailevat maatilan ja safarin eläimet, joita Ahlgrénin luottoystävä Kaisa varoo puikkelehtien. Se on nimittäin robottiruohonleikkuri, joka huolehtii nurmikon siisteydestä pienoispuutarhassa, joka muistuttaa miltei Belvederen palatsia. Kaikesta muusta vastaa elämäntyönsä Espoossa liikunnanohjaajana tehnyt Ahlgrén.
– Isäni oli puutarhuri, meillä oli kasvihuone Espoossa. Mutta siellä ei ollut kukkia ollenkaan, oli vain tomaattia ja kurkkua, virkeä herra kertoo paahtavan auringon alla.
Kukkakipinä iski vasta edesmenneen vaimon myötä, jonka kanssa Ahlgrén asui Köyliössä.
– Tehtiin hehtaarin puutarha siitä. Mutta sitten kun vaimo kuoli, en yksin jaksanut sitä hoitaa. Pojan kanssa haettiin kotia jostain rauhallisesta paikasta. Muutin tänne Kaarinan sitten, ja tästä tuli tällainen, Ahlgrén esittelee hymyillen terassilta aukeavaa puutarhaa.
Puutarhanhoito hellii aivoja – niin tekisi seurakin
Oitis Kaarina-seuraan liittynyt Ahlgrén pitää asianmukaista viiriä lipputangossa, jottei se olisi viratta pystyssä. Hän hoitaa etupihankin kukkasia taloyhtiössä, jossa kaikki eivät ole yhtä hurahtaneita puutarhanhoitoon. Itse hän suosittelee kukkien hoitoa kaikille edes pienissä määrin.
– Ihmisen pitää harrastaa kukkia. Se tekee hyvää aivoille. Joka päivä teen ja nautin siitä, silmänruokaa tämä on.
Sen tajua ei Ahlgrénin mielestä ollut ihan riittävästi Kaarina-seuran puutarhakisan raadilla, sillä Ahlgrénin piha tuli vasta neljänneksi.
– Ne isot kartanot voittivat silloin. Voitin kyllä Köyliössä pihakilpailun, hän toteaa vaatimattomasti.
Ahlgrén on asunut Kaarinassa kuutisen vuotta yksillään, ja viihtyy kyllä mainiosti yksin. Puutarhassa vierailijoiden seuraa hän kuitenkin kaipaisi.
– Hyvin olen viihtynyt Kaarinassa, mutta täällä on vaikea saada kontaktia naapureihin. Ei ne kukaan pyydä minua minnekään. En tiedä, onko se vähän turkulainen ominaisuus, Ahlgrén tuumaa.
Niinpä hän esittääkin julkisen ja avoimen kutsun: hänen puutarhaansa saa tulla koska tahansa kylään ilman ennakkoilmoittautumisia.
– Välillä käyn kaupassa, mutta jollen ole kotona, sitten kun tulee niin portti auki, ja kun lähtee niin portti kiinni. Pahaa ei saa tehdä, Ahlgrén iskee silmää.
Mieluusti herra kuitenkin keskustelisi kukista vierailijoiden kanssa.
– Kyllä minä myös autan puutarhakysymyksissä, jos apua tarvitsee. Kaikki on ilmaista, saa tulla jono tänne, Ahlgén nauraa.
Pitkän iän salaisuus
On tullut jo selväksi, että Ahgrénin pitkän iän salaisuus on puutarhanhoito, liikunnallisuus ja huumori. Lisäksi hän on vielä työelämässä ollessaan matkustanut paljon Marokkoa ja Tunisiaa myöden. Kaikuja siitä puutarhassa jollain tavalla näkyy. Se on loistelias kuin keidas, jossa vain on huomattavasti kuumempaa ja kuivempaa. Suomessa sateet pitävät huolen, että Kaisallekin riittää töitä.
– Joka aamu olen tunnin ulkona ennen kuin olen syönyt aamupalan. Asun yksin, ja kaiken yksin teen, ruuat ja kaikki. Niin kauan, kun terveyttä riittää, se ei haittaa. Jos minulla ei olisi tällaista puutarhaa, olisin haudassa jo, Ahlgrén hymähtää.
Sitä ennen kannattaa rohkeasti avata Ahlgrénin koristeellinen rautaportti osoitteessa Revonkatu 6.
