”Rohkea ihminen sallii voikukkien kasvaa pihansa nurmikolla.” Tämä sitaatti kiinnitti huomioni alkukesästä somefeediä selaillessa. Suomen Ympäristökeskuksen tutkija Marjaana Toivonen halusi muistuttaa tuiki tavallisen voikukan merkityksestä pölyttäjiemme ravinnonlähteenä. Hän ohjeisti välttämään nurmikon leikkausta niin kauan, kunnes kukka on saanut kukkia loppuun. Sen jälkeenkään pihaa ei kannata ruohonleikkurilla ajella kuin välttämättömistä paikoista. Näin tarjoillaan ruokaa pölyttäjille koko kesäksi.
Meillä ihmisillä on usein tarve pitää paikat siistinä. Sisätilojen lisäksi pihojen, puistojen ja tienpientareiden tulee olla edustavan näköisiä. On kuitenkin hyvä havahtua huomaamaan, että se mikä ihmisen silmään näyttää siivottomalta, on luonnon kannalta usein elintärkeää. Huolettoman oloisesti hoidettu piha voikin olla tarkkaan harkittua huolenpitoa luonnon monimuotoisuudesta.
Parin viimeisen kuivan ja kuuman kesän jälkeen on ollut virkistävää nähdä, miten luonto valtaa tilaa sateiden ja viileiden säiden ansiosta. Niittyjen ja tienvarsien kasvit kasvavat ennätysvauhtia, ja puistoalueiden nurmikoita ei ehditä leikkaamaan samaa tahtia kuin ne puskevat uutta kasvustoa. Ihmisen taistelussa luonnon kesyttämiseksi luonto vaikuttaa vievän ainakin tämän alkuerän.
Suomen Luonto -lehti valitsi viime vuonna nurmikon vuoden turhakkeeksi. Valintaa perusteltiin nurmikon lajiköyhyydellä; siinä missä niityllä voi kasvaa yhdellä neliömetrillä kolmeakymmentä eri putkilokasvilajia, kuten vadelmaa, puolukkaa tai ohdaketta, nurmikolla määrä jää usein viiteen tai sen alle. Luonnon näkökulmasta millintarkasti leikattu nurmi on lähes aavikko.
Villisti rönsyilevää kasvillisuutta ei tarvitse aina hillitä, ja kauneutta voi löytää myös kaaoksesta. Tekemättä mitään, tekeekin paljon.
