
Ei mikään muutaman vuoden villitys, vaan ihka oikea uusi urheilu- ja liikuntalaji haastamaan perinteistä ajattelua kuntosalitreenaamisesta ja hyvän yleiskunnon ylläpitämisestä.
Näin voisi tiivistää 2010-luvulla läpi lyöneen CrossFitin nykytilanteen, ja sama totuus pätee myös Kaarinassa. Paikallinen CrossFit Kaarina on ehtinyt vaivihkaa jo seitsemän vuoden ikään, ja kasvavan harrastajamäärän myötä tilat Krossissa tutuksi tulleissa tiloissa kävivät vääjäämättä ahtaiksi. Sen myötä edessä oli muutto muutaman sadan metrin päähän Hallimestarinkadulle, jossa treenaajat ovat päässeet jo kesän ajan ajamaan sisään uutuuttaan hohkavia treenisaleja.

Aivan oikein, treenisaleja. Niitä on nimittäin tuplaten vanhaan verrattuna.
– Käytännössä kaikki tilat on tuplattu ja vähän ylikin. Meillä oli vanhoissa tiloissa noin 300 neliötä treenitilaa, minkä lisäksi pukukopit ja suihkut olivat ahtauden vuoksi parvella sisätiloissa. Nyt tilaa on kaikkiaan noin 700 neliötä miesten ja naisten pukuhuoneet ja suihkut sekä lasten leikkitila mukaan laskettuna. Ja kaikkein tärkeimpänä kaksi erillistä treenisalia, joiden myötä voimme pitää vaikkapa kahden ryhmän treenit samanaikaisesti, kertoo päävalmentaja Henry Oivo, joka omistaa CrossFit Kaarinan yhdessä Henrik Jahnssonin kanssa.
Arkeen voimaa ja jaksamista
CrossFit-harjoitukset eroavat perinteisestä kuntosalitreenaamisesta siten, että tehtävissä liikkeissä pyritään jäljittelemään arjen toimintoja. Siten treeneissä on usein mukana esimerkiksi kyykkyjä, punnerruksia, vetoliikkeitä, painonnostoa, voimisteluliikkeitä sekä aerobisia harjoitteita kuten juoksua ja soutua.
Harjoitukset suoritetaan usein ryhmissä, ja niitä ohjaavat sertifioidut valmentajat. CrossFit Kaarinassa treenejä vetää kaikkiaan seitsemän ammattivalmentajaa. Jokainen harjoituspäivä sisältää yleensä lämmittelyn, taito- tai voimaharjoittelun, päivän pääharjoituksen (WOD, Workout of the Day) ja loppuverryttelyn.
Ja silti jokainen treeni on aina omanlaisensa ja sopii kaiken tasoisille treenaajille.
– Se on varmasti crossfitin salaisuus, että treeni on joka päivä erilainen ja skaalautuu jokaisen treenaajan oman tason mukaiseksi. Painot ja vastukset ainoastaan vaihtuvat, mutta silti salin kovin treenari tekee ihan samaa treeniä kuin se joka on vasta päässyt alkuun, Oivo sanoo.


Hyrox uutena tulokkaana
Crossfitin lisäksi viime vuosien uusi ilmiö on ollut Hyrox, joka muistuttaa paljon crossfitiä, mutta sisältää enemmän aerobista harjoittelua. Käytännössä kyse on juoksutreenin lisäämisestä, ja esimerkiksi kisoissa Hyroxiin kuuluu kahdeksan kilometrin mittaista juoksusuoritetta, joiden perään tehdään aina yksi toiminnallinen harjoitus. Myös Kaarinassa Hyrox on lyönyt viime aikoina ainakin jossain määrin läpi.
– Kyllä sen suosio on koko ajan kasvanut, ja tietysti uusi liikuntamuoto kiinnostaa aina. Nyt meillä on paremmat puitteet tarjota lisää myös Hyrox-tunteja uusien tilojen myötä, Oivo iloitsee.
Kaikkiaan hän on iloinen siitä, miten treenaajat myös Kaarinassa ovat vuosi vuodelta innokkaampia myös kisaamaan niin CrossFitissä kuin Hyroxissakin. On ymmärrettävää, etteivät kaikki treenaajat tähtää kisaamiseen, mutta toisaalta edistyneemmille harjoittelijoille kisa voi toimia hyvänä motivaattorina treenata kohti seuraavia tavoitteita.
– Kaikkiaan meillä on hyvä yhteishenki salilla, mikä näkyy sitten tietysti myös kisoihin osallistumisessa. Vaikka kyse on yksilöurheilusta, niin toisaalta CrossFit lajina on äärimmäisen yhteisöllistä. Se näkyy niin treenisalilla, mutta myös kisoissa.


Helppo tulla mistä vain
Oivon mukaan CrossFit Kaarina liikuttaa jo noin 300 aktiivista harrastajaa, ja sali onkin löytänyt oman vakiintuneen paikkansa Krossista. Itse asiassa omistajat eivät edes tiirailleet muiden Kaarinan kaupunginosien perään uutta toimitilaa etsiessään.
– Se oli aivan ehdoton juttu, että jatkamme nimenomaan Krossissa. Tähän on helppo tulla käytännössä jokaisesta ilmansuunnasta. Meillä on treenaajia Turusta, Paraisilta, Liedosta ja myös Piikkiöstä ja Paimiosta. Ei tämän parempaa paikkaa pyörittää crossfit-salia Kaarinassa olekaan, Oivo kehaisee.
Vaikka uudessa salissa on treenattukin jo kesäkuun alusta lähtien, ovat viralliset avajaiset edessä tulevana sunnuntaina, 17. elokuuta. Tuolloin tarjolla on ainakin leikkimielistä kisailua, mutta myös muuta ohjelmaa, purtavaa ja juotavaa. Ja kuka tahansa pääsee myös kokeilemaan ilmaiseksi treenaamista.
– Toivotaan, että mahdollisimman moni löytäisi paikalle ja tulisi ainakin kurkkaamaan, millaiset tilat olemme Krossiin avanneet.
CrossFit Kaarinan uusien tilojen avajaiset sunnuntaina 17.8. kello 10-13 osoitteessa Hallimestarinkatu 24.
FAKTA: Mikä CrossFit?
- CrossFitin kehitti entinen voimistelija Greg Glassman 1990-luvun puolivälissä. Ensimmäinen virallinen CrossFit-sali avattiin vuonna 2001 Santa Cruzissa, Kaliforniassa. Laji on sittemmin kasvanut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, ja CrossFit-salit eli ”boxit” ovat levinneet yli 150 maahan. Suomeen laji rantautui toden teolla 2010-luvun puolivälissä.
- Lajissa myös kisataan paljon, ja Suomessakin järjestetään paljon pienempiä salikisoja, mutta myös isompia kisaviikonloppuja, jotka houkuttelevat osallistua ulkomailta asti.
- Maailmanlaajuisesti lajin pääkilpailu on CrossFit Games, jossa maailman parhaat CrossFit-urheilijat kilpailevat ”Fittest on Earth” -tittelistä. Kilpailu koostuu useista haastavista lajeista, jotka testaavat osallistujien fyysisiä ja henkisiä rajoja.