Pahimuksen suosikkiaktiviteetti heinähelteillä oli lukittautua pimeään yksiöön kera massiivisen tuulimyllyn (siis lattiatuulettimen). Elin kuluvaan suveen saakka siinä harhaluulossa, ettei 30-neliöinen luukkuni ole kesäkuumalla mikään pätsi – vaan väärässä olin. Ei auttanut tuulimyllyn propellit tai kylmät suihkut. Petivaatteet arkkupakastimeen, mutta hyöty likimain plusmiinusnolla. Hikoilin kuin Saimaa.
Pakko se kuitenkin oli kärvistellä. Ja mikäs siinä kärvistellessä, kun kuvaputkitelkkari tarjoili digiboksin välityksellä laatuviihdettä päivin öin.
Allekirjoittanut myhäili, kun ilmaiskanavat tuuttasivat kesällä poikkeuksellisen paljon urheilua. Viihdyin yllättävän hyvin frisbeegolfin parissa. Runsaasta yleisurheilutarjonnastakin nautin täysin rinnoin.
Lineaarikanavissa on edelleen oma magiansa. Kun suosikkiohjelma tulee töllöstä eikä netin katselupalveluista, on se jollain tapaa erityistä.
Vaan kaikki eivät tykkääkään. Sydämen asialla jää pois, kun keilailun maailmancup astuu kuvioihin. Onpa sellaiseenkin pyhäinhäväistykseen joskus sorruttu, että Pikku Kakkonen on siirretty femman ohjelmatarjontaan. Huh huh, sanon minä!
Sama laulu on radiossakin. Jytämusiikkia tulee liikaa, joku kiroilee kappaleessaan. Raastupaan moiset hunsvontit.
Mielensäpahoittajille suosittelen Youtubea, Spotifyä ynnä muita suoratoistoparatiiseja.
