
Millaisia uusia palveluja kaipaisit Kaarinaan? Miten jo olemassa olevia palveluja voisi kehittää entistä laadukkaammiksi ja monipuolisemmiksi?
Kaarinan ensi vuoden asukasbudjetin ideointivaihe käynnistyi maanantaina 29. syyskuuta. Omia ideoitaan voi jättää sähköisellä lomakkeella tai piipahtamalla pop up -ideointipisteellä.
Ehdotuksia voivat jättää kaikki kaarinalaiset lapsista ikäihmisiin, joko yksin tai yhdessä toisten kanssa. Tänä vuonna on lisäksi mahdollisuus ehdottaa ideoita kohdennetusti ikääntyneiden palveluihin ja toimintaan liittyen sekä yhteisötaideprojekteiksi.
Asukasbudjetti on ideoitavana koko Kaarinan alueelle, ja sillä voidaan toteuttaa äänestysvaiheessa eniten ääniä saaneet ideat, joiden yhteenlaskettu summa mahtuu asukasbudjettiin. Asukasbudjetin lopullinen summa varmistuu kaupungin talousarvion vahvistuttua loppuvuodesta 2025.
Ehdotetut ideat käydään läpi kaupungin palvelualueilta kootun työryhmän kesken ja niistä valitaan ehdotukset äänestysvaiheeseen. Tarvittaessa ideoita voidaan yhdistellä ja jatkokehittää.
Asukasbudjetti on ollut Kaarinassa käytössä vuodesta 2021 lähtien. Se on Kaarinan tapa toteuttaa osallistuvaa budjetointia, missä asukkaat voivat ehdottaa ideoita kaupungin rahojen käyttöön.
Asukasbudjetin takaamilla varoilla on muun muassa rakennettu kukkiva maisemaniitty Pyhän Katariinan tien varteen, hankittu ulkokuntosalilaitteita ja kokeiltu jalkautuvaa nuorisotyötä.
Sähköinen ideointilomake on auki 19. lokakuuta saakka. Pop up -ideointipiste palvelee Piikkiön kirjastossa ja Littoisten kirjastossa maanantaina 29. syyskuuta: Piikkiössä kello 14–15.30 ja Littoisissa kello 16.30–18. Kaarina-talossa ideointipiste on avoinna keskiviikkona 1. lokakuuta 14–16.