Kyllä ennen oli kaikki paremmin. Metsäkin. Oli suota, oli korpea ja oli paljon elämää. Sitten tuli ihminen, kaivoi syvät ojat ja kuivatti kaiken. Vuosikymmeniä myöhemmin herättiin siihen, ettei kaikki mennytkään ihan kuin Strömsössä. Nyt tukitaan ojat uudelleen ja odotetaan, että luonto korjaa ihmisen virheet.
Pahimus näyttää peukkua metsien ennallistamiselle, sillä omat sotkut täytyy siivota. Mutta mitä kaikkea muuta voisikaan ennallistaa?
Aloitetaan vaikka puhelimista. Ei tarvinnut ennen räplätä luuria yötä päivää, kun sen ominaisuuksissa ei ollut mitään koukuttavaa. Palautetaan siis kiinteät lankapuhelimet, joita ei voi tapittaa kävellessä tai edes älyttömät kapulat, joissa suurin huvitus oli matopelin naputtaminen.
Tuodaan takaisin myös yhteisöllisyys ja me-henki. Kun tuijottelemme vähemmän omaan napaamme ja kysymme välillä kanssaelävien kuulumisia, voi elämään löytyä kestävää sisältöä. Kestäviä saisivat olla myös tavaramme, jotka nykyisin niin helposti rikkoontuvat. Peruutetaan siis pois materian himosta. Ja TV:ssä riittää kanava tai kaksi. Jos katsottavaa ei löydy, voi vaikka lähteä lenkille. Aivan kuin silloin ennen.
