Korkein hallinto-oikeus on esittänyt Kaarinan kaupungille lausumapyynnön viimekeväisistä kuntavaaleista ja niiden tuloksen vahvistamisesta. Kaarinan keskusvaalilautakunnan on määrä hyväksyä lausuma kokouksessaan keskiviikkona 10. syyskuuta.
Asia liittyy kuntavaalien tarkastuslaskentaan, jossa sattui useita virheitä. Perussuomalaisten Wladyslaw Kosonen sai 15 ääntä, jotka olisivat kuuluneet hänen puoluetoverilleen Toni Kaijaselle. Myös Henrik Arnellin (ps.), Mika Lankisen (r.), Markku Aggen (ps.) ja Sami Laitisen (kok.) ääniä laskettiin väärin.
Kaarinan perussuomalaisten vaaliasiamies Hans Huttunen valitti laskenta- ja kirjaamisvirheistä Turun hallinto-oikeuteen. Virheellistä vaalitulosta ei Huttusen mukaan olisi tullut vahvistaa.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen kesäkuussa. Päätöksessä todettiin, että vaikka virheet ovat kiistattomia, ei niillä ole merkitystä vaalien lopputulemaan. Puolueiden tai ehdokkaiden keskinäinen järjestys ei muuttunut.
Huttunen totesi tuoreeltaan, ettei aio tyytyä alemman oikeusasteen ratkaisuun.
– Päätös antaa vääränlaisen viestin. Äänten ei tarvitse olla oikein laskettu, jos ehdokas ei pääse läpi, hän maalaili kesäkuussa.
Epätodennäköistä mutta mahdollista
Nyt tapaus etenee siis korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Huttunen mainitsee valituksessaan, että pahimmassa tapauksessa varavaltuutetuksi voi kauden aikana nousta henkilö, joka ei luottamustehtävää äänimääränsä perusteella ansaitsisi. Äänestäjien äänestystahto ei ole toteutunut, kun vaalitulos on vahvistettu väärin laskettuna.
Kuntavaalien vahvistettu vaalitulos on oikaistava. Vähintäänkin niin on tehtävä tarkastuslaskennassa todetuille virheille, Huttunen listaa valituksessaan.
Toissijaisesti on tarkastettava kaikki kuntavaalien äänestysliput. Lisäksi Huttunen vaatii oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.
Keskusvaalilautakunnan lausumassa tunnustetaan laskenta- ja kirjaamisvirheiden riidattomuus. Toisaalta alleviivataan, etteivät virheet ole vaikuttaneet vaalin tulokseen miltään osin.
Lausumassa myönnetään, että Kososen nouseminen varavaltuutetuksi on teoriassa mahdollista. Tältä osin lautakunta jättää korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi kysymyksen siitä, onko kyseessä sellainen vaalien tulokseen vaikuttava lainvastaisuus, jonka vuoksi tulosta tulisi oikaista.
Keskusvaalilautakunta on pyrkinyt toimimaan huolellisesti ja tarkastanut äänet useampaan kertaan eri henkilöiden toimesta. Esitetyt virheet ääntenlaskennassa ja vaalien tuloksen vahvistamisessa ovat olleet inhimillisiä, lausumassa viitataan.
Lausumassa ei pidetä tarkoituksenmukaisena Huttusen oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Asia muuttuu, mikäli Huttunen voittaa jutun.