Suomalaiset sivistyvät koko ajan. Tiedämme, että ei saa kysyä, mistä henkilö on kotoisin tai mitä shampoota hän käyttää noin kihariin hiuksiin. Kysymykset ovat rodullistamista ja epäeettisiä. Ne tuottavat turvattomuuden tunnetta.
Mitäpä, jos katsoisimme kysymyksiä positiivisen kautta. Suomalainen on utelias ja oppimishaluinen. Skandinaavisesta olemuksesta erottuva herättää halun tietää, millainen kulttuuri on taustalla. Miten tanssitte niin sulavasti lanteita heiluttaen ja mitä mausteita käytätte ruoissanne, että ne saavat tulemaan ravintolaan uudestaankin? Käytätte huiveja – niin minäkin talvipakkasilla. Mutta en osaa kietoa liinaa niin kauniisti ja sileästi kuin te. Enkä uskalla pistellä neuloja niihin laskosten ylläpitämiseksi, koska pelkään pistoja päänahkaani. Miksi kumarratte viisi kertaa päivässä työaikoja uhmaten, kun minun mieheni käy kirkossa vain, jos joku läheinen pitää haudata?
Miksi nämä kysymykset ovat pahoja ja pitääkö minun nyt pelätä polttopulloja ikkunaani? Kysymällä saa tietoa ja ne ovat oppimista tuntemattomaan. Kysymykset ovat kohteliaisuutta.
Muinoin opiskeluaikoinani erehdyin illanistujaisissa kysymään vieressäkaljoittelijalta, että mitä sinä opiskelet. Sieltä tuli kunnon ryöppy vastaan, että miksi ihmisen pitäisi jotain muka opiskella. Selvisi myöhemmin, että hän oli vain muuttanut paikkakunnalle poikaystävänsä perässä ja oli kotoisin Savosta. Enää en savolaisilta kehtoo kysyä yhtään mitään.
Ilona Lehtinen
