Sporttikone kasvatti tilojaan Krossissa: ”Tämä on osoittautunut meille hyväksi paikaksi heti alusta alkaen”

0
Ketjujohtaja Mikko Vuorelan mukaan Kaarina on osoittautunut Sporttikoneelle hyväksi paikaksi heti alusta alkaen. Kuva: Jari Malm

Teksti: Jari Malm

Sporttikone rakennutti Kaarinantien varteen uuden, noin 1 000-neliöisen myymälän. Toimitilojen vanha myymäläosa kunnostetaan huollon käyttöön vielä tämän vuoden aikana.

– Sporttikone on ollut Kaarinassa kymmenen vuotta. Tämä on osoittautunut meille hyväksi paikaksi heti alusta alkaen. Siitä kertoo tämä toimitilojen laajennuskin, Sporttikoneen ketjujohtaja Mikko Vuorela toteaa.

– Myymälän sijainti on todella hyvä, sillä sen pelikenttänä on koko Varsinais-Suomi aina saaristoa myöten, ei pelkästään Kaarina.

Tällä hetkellä Kaarinan myymälä työllistää 11 ihmistä, joista seitsemän on myynnin puolella ja neljä huollossa.

”Kaikki minkä myymme, sen myös huollamme”, Mikko Vuorela kiteyttää. Kuva: Jari Malm

Koneita ja laitteita laidasta laitaan

Suuri osa Sporttikoneen liikevaihdosta tulee mönkijöistä ja niiden huolloista, mutta tuotevalikoimassa on myös runsaasti erilaisia koneita ja laitteita pihojen sekä puutarhojen kunnostukseen.

– Viime aikoina olemme myyneet paljon esimerkiksi robottiruohonleikkureita. Klapien tekeminenkin tuntuu olevan nyt muotia, kun moottorisahoja ja klapikoneita menee paljon. Ehkä se liittyy jotenkin sähkön hintavaihteluihin, Vuorela pohtii.

Hän jatkaa, että Sporttikoneen periaatteena on myydä laadukkaita tuotteita eikä mitään kertakäyttötavaraa.

– Kaikki minkä myymme, sen myös huollamme.

Uusi myymälä on Kaarinantien varressa. Vanhoja myymälätiloja kunnostetaan uuteen käyttöön. Kuva: Jari Malm

Kasvuhakuisuudella lisää kilpailukykyä

Sporttikoneen toimitusjohtaja Pasi Nieminen perusti yrityksen runsaat 20 vuotta sitten Somerolle. Tällä hetkellä Sporttikoneella on myymälät Kaarinan ja Someron lisäksi Salossa, Lohjalla, Tuusulassa ja Lahdessa.

Ketjujohtaja Vuorela toteaa, että oma myymäläketju mahdollistaa edulliset ostohinnat, mikä näkyy myös kilpailukykyisinä myyntihintoina. Sporttikoneen suunnitelmissa onkin perustaa lisää myymälöitä lähivuosina.