Myönnän, että ikääntyessäni minulle on alkanut kasvaa kukkahattu korvien väliin. Viime kesänä kukkainen lieri laajeni skuutteihin.
Tuntuu, että kun oikeusvaltiossa jokin härpäke keksitään ja otetaan käyttöön, niin se onkin jatkossa ihmisoikeuskysymys, jota ei voi järkisyin kieltää. Nyt rajoitusaatteita on virinnyt maan hallituksessa, mutta kuten aina demokratiassa täytäntöönpano ottaa aikansa. Minulla on kolme pointtia skuuttien nopeaan täyskieltoon.
Pointti 1: Ympäristö. Skuutit eivät kannusta ympäristöstä huolehtimiseen. Skuuttien käyttö perustuu ajatteluun ”ota, käytä, heitä pois”. Käyttäjät turtuvat ajatukseen, että joku muu huolehtii, huoltaa ja hoitaa jäljet. Osaisivatko he polkupyöräilijöinä edes kiinnittää pyörän irronneet ketjut takaisin, puhumattakaan muusta ajoneuvon huollosta?
Kun skuutit jätetään sikin sokin sinne tänne, myötätuntoni on rollaattorien, pyörätuolien, valkoisten keppien ja lastenvaunujen käyttäjien puolella. Kauppareissu voi yhtäkkiä olla hurjaa slalomia hujan hajan jätettyjen menopelien keskellä.
Pointti 2: Liikenneturvallisuus. ”Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä”, lauloi Malmsten lapsuudessani. Ei tiennyt hänkään, että vaara saapuu hiljaa selän puolelta, koukkailee vauhdilla ääneti, ajaa jalkakäytävällä, jossa ei edes ole lupaa ajaa. Skuuttailuetiketin mukaan autoilijoiden ja jalankulkijoiden tulisi väistää holtittomia lautailijoita.
Pointti 3: Liikunta. Voi, kun olemme niin huolissamme lasten liikuntakasvatuksesta ja terveen ulkoilun ja urheilun puutteesta. Pitäisi rakentaa lisää liikuntahalleja ja perustaa aktivoivia liikuntakerhoja ja -mahdollisuuksia. Höpö höpö – ota skuutti muutaman kaverin kanssa ja lähde kaahailemaan vauhdilla liikenteeseen. Siten tulee jalankulkijoihin liikettä, kun he yrittävät pysyä pois laudan stokastiselta reitiltä.
Myötätuntoni ei edelleenkään ole laudalta asfalttiin pongahtaneen ajurin puolella.
Ilona Lehtinen
