Vuosi 2024 alkaa olla taputeltu. On siis korkea aika reflektoida: mitä 12 kuukauden mittaisesta periodista jäi käteen? No, meikäläiselle ei ainakaan juuri muuta kuin yökerhon leima ja pari vanhentumisesta muistuttavaa uurretta.
Pahimuksen vuosi oli tasaisen harmaa. Ei suurenmoinen, muttei erityisen huonokaan. Joka aamu herättiin, ja iltaisin mentiin nukkumaan. Elämä eteni vakaan tasaista rataansa. Oli iloja ja suruja, spektrin molemmista päistä.
Olen kiitollinen terveydestäni. Ja turvasta, siitä eritoten. Kaikki eivät voi valitettavasti todeta samaa. Maailmalla herätään pommituksiin ja muihin sodan raakuuksiin. On maita, maakuntia ja muita kolkkia, joissa koti ei ole asukeilleen rauhan tyyssija. Lapset eivät saa kulkea koulutietään kevein mielin. Pelko omasta ja perheen hyvinvoinnista on läsnä.
Ei meillä Suomessakaan eletä täydellisessä harmoniassa. Kotimaan politiikkaan allekirjoittanut ei kantaa ota, mutta vaara vaanii lähellä. Naapuri idästä tekee kaikenlaista kiusaa eikä kanna vastuuta teoistaan. Varuillaan saa täälläkin olla.
Ehkä tasainen harmaus onkin tavoittelemisen arvoista. Se, että kykenee nauttimaan arjen pienistä iloista, kun niitä omalle kohdalle sattuu.
Seuraavaa lukua kirjoitetaan 365 päivän ajan. Toivon ennemmin komediaa kuin tragediaa.
