Vaaleja pukkaa ja kohta taviksillakin on hetkensä tuntea osallistuvansa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja päätöksentekoon. Politiikkahan on yhteisten asioiden hoitamista ja demokratia yhdessä asioiden hoitamista – eikö vain?
Ehdokaslistoja katsellessani ihmetyttää, miten Suomessa onkin niin paljon kaikkivoipia ihmisiä. Kaarinassakin kunta- ja aluevaaliehdokkaissa on runsaasti samoja nimiä.
Kuitenkin päättäjät aina huokailevat luottamustyönsä raskasta vastuuta ja työntäyteisiä päiviä yhteisten asioiden äärellä. Ne jopa uuvuttavat ja sitten otetaan saikkua. Analogisesti hiukan samaa, jos sydänkirurgi kertoisi tekevänsä leikkausten välillä sijaisuuksia hammaslääkärin vastaanotolla terveyskeskuksessa, hyväntekeväisyyttä järjestöissä ja siinä sivussa vielä kasvattavansa viittä lasta ja kolmea koiraa.
Rivoimpia ehdokkaita ovat ne mepit, ministerit ja kansanedustajat, jotka oman pestinsä lisäksi hamuavat kotikuntansa ja/tai sote-alueensa kokouspalkkioita. Se on äänestäjien halveksuntaa, että pärstäkertoimella pyritään hankkimaan omalle puolueelle ääniä. Kun äänet saanut tärkeä henkilö ei ehdikään kokouksiin ja asioiden valmisteluun, niin mistä äänestäjä tietää, miten ja kuka hänelle oleellisia asioita hoitaa.
En provosoi, mutta onko politiikka sittenkin omien etujen ajamista ja demokratia enemmistöäänin muilta pois ottamista? Totuus on, että kukaan ei pysty hallitsemaan monen alan syvää tietotaitoa, eikä aika riitä matkustamiseen Brysselistä tai Arkadianmäeltä kotikuntaan ja matkan aikana reippaana perehtymään asukkaiden asioihin ja tarpeisiin.
Omasta puolestani raotan vaalisalaisuutta sen verran, että pudotan listaltani pois ne ehdokkaat, jotka ajavat monilla kärryillä eli hamuavat paikkaa sieltä sun täältä. Jos lopulta en löydä sopivaa ehdokasta jäljelle jääneistä, teen kuten amerikkalaiset eli äänestän Donaldia – oliko hänen sukunimensä Duck, vai…?
Ilona Lehtinen
