Teatteriarvio: Kaarinan Nuorisoteatterin kuvaus pahoinvoivasta nuoresta on pelottavan ajankohtainen

0
Esteri Seikkulan Kuolema piinaa läpi näytelmän darthvadermaisella preesensillään. Kuva: Mathias Sihvola

Kaarinan Nuorisoteatteri: Sinä kutsuit kuolemaa. Ohjaus: Miikka Vähäsarja. Rooleissa: Julia Virtanen, Esteri Seikkula, Cornelia Vuorio, Ronja-Ilona Junkkari, Johanna Virtanen, Kitta Outakoski, Eemeli Henttu, Lovisa Poutiainen.


Parikymppisen Ariadnen elämä on sekaisin. Hänellä ei ole työtä, opiskelupaikkaa tai omaa asuntoa. Aikaansa hän kuluttaa yöravintoloissa. Vain siten on mahdollista erkaantua pahasta olosta.

Ariadnen äiti halveksuu – tai vähintäänkin vähättelee – omaa tytärtään. Mummo on Ariadnelle rakas, mutta muuta lähipiiriä hänellä ei juurikaan ole.

Ariadne turruttaa tuntemuksiaan alkoholilla, pillereillä ja viiltelyllä. Itsemurhayritys päättyy epäonnistumiseen. Kuolema on kuitenkin jo käynyt ovella, eikä se halua jättää Ariadnea enää rauhaan.

Horisontissa vilahtaa valon kajastus, kun Ariadne herää eräänä krapulaisena aamuna ja päättää ottaa itseään niskasta kiinni. Hän on tavannut pojan, johon aikoo rakastua. Asiat on saatava kuntoon, vaan mitä mieltä tästä on viikatemies?

Julia Virtanen omaksuu pääroolin loistavasti. Kipu, stressi ja väsymys paistavat näyttelijän ilmeistä ja eleistä. Kuva: Mathias Sihvola

Kaarinan Nuorisoteatteri teki viime syksynä väkevän paluun Veden muisti -näytelmällä. Dystooppisen kertomuksen teemat olivat synkkiä, eivätkä ne täksi kevääksi ole juuri iloisemmiksi muuttuneet.

Sinä kutsuit kuolemaa on raadollinen kertomus mielenterveysongelmista ja itsetuhoisuudesta – demoneista, jotka piinaavat meistä valitettavan useita. Kun ikäville ajatuksille antaa vallan, niistä on kovin vaikeaa päästä eroon, ainakaan omin opein.

Julia Virtasen rooli itsensä kanssa kamppailevana Ariadnena on raskas. Näyttelijä suoriutuu siitä kuitenkin loistavasti. Ilmeistä ja eleistä paistaa aitoa tuskaa.

Tuotantoryhmä on onnistunut piinaavan yleistunnelman luomisessa kaikkinensa. Projisointi-, valo- ja etenkin äänisuunnittelu on viritetty naulan kantaan. Lavasteet ovat karun yksinkertaiset, mutta psykologiselle kauhutrillerille sopivat.

Julia Virtasen lisäksi on syytä suitsuttaa muitakin näyttelijöitä. Heistä suurin osa tekee tupla- tai triplaroolin – jos ei lavalla, niin sen takana.

Ryhmän oli sopeuduttava casting-haasteisiin. Esiintyjien määrä on haluttua pienempi, ja Ariadnen näyttelijä vaihtui harjoitusjakson aikana kahdesti. Kun Kaarina-lehti teki tuotannosta ennakkojuttua helmikuussa, ei Virtanen ollut vielä lainkaan mukana. On kehuttava sitä, kuinka hyvin hän ehti sulautua Ariadnen nahkoihin verrattain lyhyessä ajassa.

Esteri Seikkulan Kuolema on vähäeleinen mutta vakuuttava. Tuijotus – maskin takaakin – iskee suoraan katsojan sieluun.

Ariadnea härnäävät Kuoleman enkelit ovat samalla lapsellisia mutta toisaalta karmaisevia. Näytelmä tuo estradille myös muutamia osuvia sivuhahmoja, esimerkiksi Kitta Outakosken baariahdistelijan.

Kuoleman enkelit ympäröivät Ariadnea (Julia Virtanen). Kuva: Mathias Sihvola

Sinä kutsuit kuolemaa liikkuu useassa aikatasossa, ja se jättää katsojalle jonkin verran tulkinnanvaraa. Puolitoistatuntiseen mahtuu myös muutamia huumorin välähdyksiä, kenties tahattomia sellaisia.

Näytelmän loppu tulee äkkiarvaamatta: riippunee kokijasta, onko se hyvä vai huono asia.

Ohjaaja Miikka Vähäsarja on luonut puhuttelevan kokonaisuuden vaikean aiheen ympärille. Aiheen, joka on tänä päivänä liiankin ajankohtainen.

 

Sinä kutsuit kuolemaa Kaarinan Nuorisoteatterissa 30. toukokuuta saakka.