Teksti: Maijastiina Hannonen
Kaarinalaisella Väinö Viljasella on ollut hyvällä tavalla ”aika raffi kevät”. On ollut kuorokilpailuja, kansainvälisiä ja kansallisia pianokilpailuja, kunnianhimoisten pianistiopiskelijoiden viikonloppuleirejä sekä bänditreenejä.
Ammattimuusikoksi tähtäävän 16-vuotiaan Viljasen arjen sinfonia on pyörinyt kymmenen vuotta pianonsoiton ja klassisen musiikin ympärillä. Piano on ollut Viljasen instrumentti pienestä pitäen. Mistä musiikille harjaantunut mieli inspiroituu kaikista eniten?
– Toi on paha. Hyvistä soittajista!
Kuten esimerkiksi omasta isästä, sen hän muistaa mainita. Viljasen isä on Turun filharmonisen orkesterin viulisti, joka soittaa myös urkuja ja pianoa. Isoisä puolestaan työskentelee pianonsoiton lehtorina. Musiikillinen perintö lienee ilmeinen.
”Sain näyttää, että minä pystyn.”
Kolmoistutkinto
Viljanen aloitti soittamisen 6-vuotiaana pappansa Pekka Viljasen kanssa. Vuoden harjoittelun jälkeen Viljanen aloitti Turun Konservatoriossa, jossa hän on jatkanut aina tähän päivään asti.
Peruskoulun jälkeen Viljanen haki kolmoistutkinto-opiskelijaksi. Nelivuotisen tutkinnon aikana hän suorittaa sekä musiikkilukion ylioppilastutkinnon että Turun Konservatorion klassisen pianon ammattitutkinnon.
Tammikuussa omistautuneisuus palkittiin, kun Viljasen pitkän linjan tähtäys osui maaliin ja hän voitti kansallisen Leevi Madetoja -pianokilpailun 13–16-vuotiaiden ikäsarjan Oulussa.
– Sain näyttää, että minä pystyn, hän iloitsee.
Ruotsissa ei tykätty
Madetojan voitto ei ollut nuoren pianistin uran ensimmäinen palkinto. Viljanen ajattelee, että uran alkuvaiheessa yksilökilpailuiden voittaminen on suurin mahdollinen saavutus. Siitä huolimatta hän suhtautuu tavoitteisiinsa maanläheisesti. Kilpailut tuntuvat enemmän kehittäviltä, vähemmän stressaavilta.
Huhtikuussa Viljanen osallistui toiseen pianokilpailuun Ruotsissa. Hän soitti samoja kappaleita kuin Madetoja-kilpailussa. Esiintyminen meni hyvin, mutta tuomaristo ei lämmennyt.
– Ne eivät tykänneet yhtään kyl kukkaan. Ja niinhän se aina on kilpailuissa, että kaikilla on omat mielipiteet ja joskus ne eivät täsmää omiin ajatuksiin, Viljanen naurahtaa.
Viljanen ei haaveile äärimmäisyyksiin asti hiotusta omasta soittotyylistä. Hän haluaa tehdä omaa juttuaan ja paneutua itselleen mieluisiin tyylilajeihin.
Mieleisten soitettavien listalla pitää kärkipaikkaa venäläinen säveltäjä ja pianisti Sergei Rachmaninoff (1873–1943).
– Se on sellaista ökyromanttista musiikkia, kannattaa kuunnella.
”Kyllähän se on ihan mahtavaa, kun pääsee soittamaan oikean orkesterin kanssa.”
Pianistit unelmoivat New Yorkista
Tällä hetkellä Viljasella on käynnissä ensimmäinen vuosi toisen asteen opintoja. Tarkat urasuunnitelmat ovat vielä auki, mutta jotain pianonsoittoon tai musiikkiin liittyvää se voisi olla, ja klassisella musiikilla olisi hänen mielestään eniten annettavaa.
On hänellä kuitenkin kunnianhimoinen tavoite päästä soittamaan sinfoniaorkesteriin, vaikka jo lähitulevaisuudessa.
– Kyllähän se on ihan mahtavaa, kun pääsee soittamaan oikean orkesterin kanssa ja on itse solistina. Siinä on se tietty oma fiiliksensä.
– Ja onhan se niin, että kaikki pianistit haluavat joskus soittaa Carnegie Hallissa New Yorkissa.
KUKA?
Väinö Viljanen
- 16-vuotias pianisti. Asuu Kaarinassa ja opiskelee toisen asteen kolmoistutkintoa Turussa.
- Opiskelee lisäksi Nuorten Pianoakatemiassa.
- Muihin harrastuksiin kuuluvat kuoro ja koskettimien soitto bändissä.
