Kaarinan heijastinkampanja käynnistyy – halpoja henkivakuutuksia on jaossa kautta kaupungin

0
Heijastimella on todellakin merkitystä. Halpa henkivakuutus, kuten on tapana sanoa.

Valtakunnallista heijastinpäivää vietetään keskiviikkona 1. lokakuuta.

Kaarinan kaupungin liikenneturvallisuusryhmä järjestää tänä syksynä kaupungin saaman liikenneturvallisuuspalkinnon kunniaksi aiempaa laajemman heijastinkampanjan – heijastimia on nyt siis jaossa useassa paikassa.

Kaarina-talon edustalla loistaa heijastinpuu keskiviikosta alkaen. Puu on pystyssä 10. lokakuuta asti tai niin kauan kuin heijastimia riittää.

Heijastinpuusta saa paitsi hakea heijastimen myös viedä moisen muille noudettavaksi.

Uimahallin kassalla jaetaan heijastimia keskiviikkona. Heijastimia riittää 700 ensimmäiselle asiakkaalle.

Piikkiön palvelupisteellä on jaossa ämpärillinen heijastimia, kaikkiaan noin 150 kappaletta. Ämpäri toimii samalla logiikalla kuin Kaarina-talon heijastinpuu: voit noutaa tai tuoda heijastimen. Littoisten kirjastolla on tarjolla laatikollinen (noin sata kappaletta) heijastimia kirjaston asiakaspalveluaikoina maanantaisin.

Tieliikennelaki velvoittaa jalankulkijaa käyttämään heijastinta pimeänä aikana. Sakkoja et saa heijastimen unohtamisesta, mutta onnettomuusriski ja läheltä piti -tilanteet lisääntyvät, Kaarinan kaupungin tiedotteessa muistutetaan.

Lähivaloilla ajava autoilija havaitsee kohtaamistilanteissa ilman heijastinta liikkuvan jalankulkijan vasta 50 metrin päästä, kun heijastimella varustautunut jalankulkija voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä, tiedotteessa huomautetaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän