Kävin elokuussa pitkästä aikaa kiertämässä Littoistenjärven sen rantaviivoja pitkin, ja varsinkin näkymä järven koilliskulmassa järkytti tuolloin. Yli 20-asteinen vesi näytti kuin liedelle hautumaan pariksi viikoksi unohtuneelta pinaattikeitolta, jonka valmistamiseen on käytetty hieman turhan laihaa ruokakermaa; puurolta, johon ei tekisi mieli astua saati lusikoida.
Kun katseen nosti ylös ja tiiraili vastarannalle uimarannan suuntaan, näkyi edessä vastaavia ”keitoksia” koko järven matkalla. Se Littoistenjärvi johon ehti 2010-luvulla ja 2020-luvun alussa järven tuntumassa asuneena tottua, näytti varsin kaukaiselta.
On totta, että Littoistenjärven vesiruttotilanne on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen paha. Kasvi on levittäytynyt käytännössä jokaiseen järven kolkkaan. Pahimmissa paikoissa esimerkiksi veneily saati uiminen ei ole enää menneenä suvena onnistunut. Jotain on siis täytynyt tehdä, ja onneksi järven hoitokunta otti asiasta kopin varsin nopeasti.
Vesikasvien niittoon ja poistoon erikoistunut Rantaparturit Oy on urakoinut sekä uimarannan että venelaiturin läheisyydessä viime viikot, ja tuon työn tulokset ovatkin kiitettäviä. Kahden viikon urakan myötä rantaan on kuljetettu lähes sata kuutiota kanadanvesiruttoa, jonka myötä uimarannan edusta ja venelaiturin ympäristö ovat nyt mainiossa kunnossa – ainakin hetken.
Valitettava tosiasia on, ettei kanadanvesirutto ole häviämässä Littoistenjärvestä. On selvää, että vastaavia kohdennettuja puhdistusoperaatioita pitää tehdä lähes vuosittain, jotta järvi pysyisi jatkossa edes kelvollisessa kunnossa virkistyskäytön näkökulmasta. Ja sellaisen hoitoputken läpivienti ei voi olla yksin hoitokunnan vastuulla.
Uuden suon saa Littoisiin pyytämättäkin, mutta 2040-luvun järvimaiseman takaaminen vaatii jo kunnollista, pitkälle 2030-luvulle asti ulottuvaa hoitosuunnitelmaa. Toivotaan, että Kaarinassa ja Liedossa ollaan valmiita ponnistelemaan.
