Tagi: piikkiö
Jos rakennusala ei halua palata keskiajalle, jotain pitää tehdä ja pian...
Piikkiö
Betonia löytyy kaikkialta, missä ihminen toimii. Sitä käytetään kerrostaloissa ja kesämökeissä, silloissa ja alikulkutunneleissa, pihalaatoissa ja pihan askartelutöissä: kun rakennetaan ulkoruukkuja, perustuksia, lattioita, seiniä,...
Laittaako Kaarina metsiään myyntiin? – Etenkin luonnonsuojelijat vastustavat aietta
Teksti: Jari Malm
Kaarina selvittää parhaillaan mahdollisuuksia talousmetsiensä myyntiin, mutta kaikille sellaiset aikeet eivät kelpaa. Tiukinta vastustusta tulee luonnonsuojelijoilta, eikä metsästäjiäkään saa innostumaan ajatuksesta.
Kaupungin virkamiehistä...
13-vuotiaan Veera Martindalen esikoisnäyttely Piikkiön kirjastossa: ”Tämä on niin suuri osa...
Teksti: Hanna Kammi-Rahnasto
Kun Elina Martindale näki Kaarinan kaupungin hakevan Piikkiön kirjastoon taidenäyttelypaikkoja, hän päätti rohkaista tytärtään kokeilemaan. Olihan äiti saanut todistaa koko tyttärensä lapsuuden ajan,...
Kaarinan palveluverkkoselvityksestä useita asukastilaisuuksia – ensimmäinen keskiviikkona 10. tammikuuta
Kaarina-salissa järjestetään keskiviikkona 10. tammikuuta avoin asukastilaisuus tekeillä olevasta kaupungin palveluverkkoselvityksestä. Palveluverkkoselvitys on tulevaisuuteen tähtäävä suunnitelma siitä, mitä palveluja kaupunki järjestää milläkin alueella ja...
Tukkeutunut naakkaverkko aiheutti pelon tulipalosta Piikkiössä
Piikkiössä Verkkotiellä havahduttiin mahdolliseen omakotitalopaloon keskiviikkona 3. tammikuuta. Talossa oli lämmitetty takkaa, ja hormin savut olivat purkautuneet ulos väärästä paikasta.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen henkilöstö purki rakennuksen...
Kuolema kosketti taiteilija Milla Karppista: ”Ymmärsin, että minun on imettävä itseeni...
Teksti: Eeva Lehtinen
Kaarina-talon tammikuun Kaikki mitä meille annetaan -näyttelyssä nähtävät teokset kertovat taiteilija Milla Karppisen suvun tarinoita. Maalaukset ovat hänen uusimmasta teossarjastaan, ja niistä...
Hyvän mielen kampanja levisi naapurikaupunkeihin: ”Kaarinassa ja Piikkiössä tätä jo osataan...
Airiston Nuorkauppakamarin organisoima Operaatio Amaryllis -hyväntekeväisyyskampanja levisi täksi jouluksi Kaarinan kuntarajojen ulkopuolelle. Asia kävi ilmi joulukuun puolivälin tienoilla julkaistussa kolumnissa, ja Kaarina-lehti päättikin selvittää,...
Muualle haudattuja voi muistella Kuusiston ja Piikkiön kirkkomailla
Mikäli haluaa muistella välipäivien aikana läheistä, jonka viimeinen leposija sijaitsee pitkän matkan päässä, ei hätä ole tämän näköinen. Muualle haudattujen muistopaikkoja löytyy kaikilta Turun...
Kehitys muisti urheilijoita ja talkoolaisia
Piikkiön Kehitys palkitsi ansioituneita toimijoitaan joulujuhlassa seuran kerhotalolla. Kunnianosoituksia saivat niin lentopalloilijat, yleisurheilijat kuin suunnistajatkin – talkoolaisia unohtamatta.
Runsain joukko palkittuja olivat nimenomaan talkoolaiset, jotka...
Piikkiöläisyritys sai tunnustusta: ”Uskomme, että laskentapalvelumme lisää suomalaisen laivanrakennusalan kilpailukykyä”
Teksti: Jari Malm
NIT Naval Interior Team sai kehittämästään Hiilijalanjälki-palvelusta Sustainability Award -palkinnon Ship Interiors Expo -messuilla Lontoossa. Piikkiöläisyritys on erikoistunut risteilijöiden ja muiden matkustaja-alusten...