
FITNESS Elokuu 2023. Elämäntaparemontin aloittanut Krista Hakala pohtii seuraavaa askeltaan. Hän on käynyt pienryhmätunneilla ja hyödyntänyt ketjusalien valmennuspalveluja, mutta ajatus henkilökohtaisesta personal trainerista houkuttaisi.
Hakalan ystävä suosittelee kaarinalaista Erkki Martinia.
– Sitten Eki soitti. Painotin, että kisaamaan en lähde, Hakala muistelee.
Hakala ja Martin ryhtyivät yhteistyöhön, ja loppu on niin sanotusti historiaa: kiloja on pudonnut kymmenittäin ja vaatekoot ovat pienentyneet sitä mukaa.
Hakala debytoi tänä syksynä bikini fitness -kilpailuissa – vaikka kovin muuta vannottikin.
”Lähimmälle huoltoasemalle ja sieltä suklaapatukka mukaan.”
Kilot sulivat
Krista Hakala työskentelee kiinteistönvälittäjänä. Työ on hektistä ja liikkuvaa.
Hakala kertoo unohtaneensa itsensä ja hyvinvointinsa ruuhkavuosien aikana.
– Ei tullut mieleenkään, että olisin tehnyt eväitä töihin. Lähimmälle huoltoasemalle ja sieltä suklaapatukka mukaan.
Valmennussuhde Erkki Martinin kanssa kantoi välittömästi hedelmää.
– Pudotimme 20 kiloa vain kymmenessä kuukaudessa, Hakala paljastaa.
Martin huomasi Hakalan potentiaalin.
– Totesin Kristalle, että harjoittelussa pitäisi olla jokin päämäärä.
Kaksikko löi suunnitelmat lukkoon alkuvuodesta 2024. Hakala kilpailisi seuraavana vuonna bikini fitnessissä.

MM-paikan metsästys
Hakala teki ensiesiintymisensä kilpalavoilla noviisien – eli ensikertalaisten – SM-kisoissa Hämeenlinnassa syyskuussa. Tuloksena oli 14. sija.
Hakala on tulokseen äärimmäisen tyytyväinen.
– Täytyy muistaa, että olen 45-vuotias. Muut kilpailijat olivat keskimäärin parikymppisiä.
Erkki Martin komppaa suojattiaan.
– Kisakunto oli hyvä. Olemme tehneet kaiken, minkä vain olemme voineet.
Päätähtäin on Lahden Nordic Fitness Expossa, missä järjestetään masters- eli ikäkausisarjojen MM-karsinnat. Lahdessa Hakala mittelee siis ”omiensa” kanssa, 45–49-vuotiaiden luokassa.
Bikini fitnessin karsintakilpailu käydään lauantaina 4. lokakuuta. Hakalan sarjaan on ilmoittautunut neljä urheilijaa, joista kolmelle parhaalle on tarjolla paikka marraskuisiin MM-kisoihin Espanjaan.
– MM-edustuspaikka on ehdottomasti tavoitteemme, Hakala ja Martin lausuvat yhdestä suusta.

Yhteinen opintoretki
Krista Hakala on ollut kisadieetillä jo kahdeksan kuukauden ajan.
– Kahden viikon jälkeen huokaisin Ekille, ettei tästä taida tulla mitään. Sen jälkeen homma lähti sujumaan, Hakala naurahtaa.
– Lähestyminen on ollut varovainen ja tunnusteleva. Ei pidä ahnehtia liikaa liian nopeasti, Martin alleviivaa.
Martin tietää mistä puhuu. Hän on kilpaillut itse kehonrakennuksessa.
Kisadieetti on ollut Hakalan ja Martinin yhteinen projekti – kirjaimellisesti. Martinin oli nimittäin käytävä Suomen Fitnessurheilu ry:n virallinen valmentajakoulutus, jotta Hakala saisi kilpailla hänen tiimissään.
– Krista on ensimmäinen kisavalmennettavani. Tämä on ollut melkoinen opintoretki meille molemmille, Martin sanoittaa.
– Ja mikä hienointa, olemme ystävystyneet matkan varrella, hän jatkaa.
”Heräämme mieheni kanssa puoli viideltä, ja tuntia myöhemmin olemme jo salilla.”
Aamuvirkku
Hakalan dieetti on edennyt kaiken kaikkiaan hyvin.
– Energiaa on riittänyt. Osaan kuunnella kroppaani, ja siitä on eittämättä hyötyä, hän iloitsee.
Hakala on välttynyt vastoinkäymisiltä. Unikin on maittanut.
– Heräämme mieheni kanssa puoli viideltä, ja tuntia myöhemmin olemme jo salilla.
Hakala tekee 4–5 saliharjoitusta viikossa. Kukin harjoitus viimeistellään crosstrainerilla, ja askeleita kertyy myös lenkkimaastoista.
Poseeraaminen on olennainen osa fitnesslajeja.
– Olen harjoitellut poseerauksia viime vuoden kesästä lähtien. Käyn ohjatuissa treeneissä, mutta ”posetan” myös esimerkiksi sarjatauoilla, Hakala alustaa.
Hän on tehnyt täyttä työpäivää liki läpi dieetin.
– Siihen päälle treenitunnit, joita kertyy viikkotasolla noin 15. En kuitenkaan ole uupunut. Työni on tavoitteellista fitnessin tavoin. Nämä kaksi kokonaisuutta tukevat toisiaan, mutta ilmaiseksi ei mitään saa.

Rutiinit kuntoon
Krista Hakalan kilpailukausi saattaa vielä jatkua. Se riippuu Lahden kisojen lopputuloksesta.
Onko kyseessä kertaluonteinen projekti vai jatkuuko fitnessura tulevaisuudessakin?
– En osaa vielä sanoa. Jos jää nälkää, niin saattaa jatkuakin, Hakala miettii.
Omat personal trainer -opintonsa Hakala saattaa maaliin vuodenvaihteessa. Salielämä on siis tullut jäädäkseen.
Erkki Martinin mielestä Hakala on elävä esimerkki siitä, että mikään ei ole mahdotonta.
– Rutiinit ovat kaikki kaikessa, mutta elämää pitää olla salin ulkopuolellakin, Martin päättää.
Konkari astui ohjaksiin Kiesikadulla
Kaarinan uusin kuntosalitulokas on Kiesikadulla sijaitseva Kaarinan Kuntosali.
Kiinteistössä on toki aiemminkin pyöritetty kuntosalibisnestä, mutta toiminta on ajautunut konkurssiin useamman kerran.
Kaarinan Kuntosalin yrittäjä Harri-Pekka Holopainen päätti siitä huolimatta ryhtyä tuumasta toimeen, kun tilaisuus tammikuussa avautui.
– Sain lähtötilanteessa vain lattian ja seinät. Kaikki salilaitteet ja muu välineistö oli pakkohuutokaupattu.
Kaarinan Kuntosalin avajaisia vietettiin 15. maaliskuuta. Tyhjänä humissut liiketila on nyt jotain ihan muuta.
– Laitteita on 39, ja 40:s on tulossa huomenna, Holopainen kertoo haastattelupäivänä 2. lokakuuta.

Kaiken kansan sali
Harri-Pekka Holopainen ei hypännyt tammikuussa tuntemattomaan.
– Olen ollut kuntosalialalla 25 vuoden ajan, hän selventää.
Kaarinan Kuntosali on omistajansa mukaan matalan kynnyksen sali, jonne kenen tahansa on helppo tulla.
– Olen pyrkinyt luomaan olohuonemaisen tunnelman, Holopainen sanoo.
Sali palvelee toisaalta myös tositreenaajia.
– Meillä on Kaarinan ainut posehuone, yrittäjä huomauttaa.
Krista Hakalan lisäksi salilla treenaa tällä hetkellä kaksi miestä ja kaksi naista, jotka kilpailevat fitnesslajeissa.

Yhden miehen show
Holopainen mainitsee, ettei Kaarinan Kuntosalin edeltäjillä ollut liiketilassa juurikaan asiakaspalvelua.
– Minä olen paikalla kuutena päivänä viikossa, ja aina saa tulla juttelemaan, hän painottaa.
Holopainen pyörittää palettia yksinään.
– Vastaanotto, markkinointi, valmennukset, hieronta, sosiaalinen media, hän listaa vastuitaan.
Apunaan Holopaisella on tekoälypohjainen järjestelmä, joka tilastoi kuntosalilaitteiden käyttöminuutit.
– Jos jokin laite uhkaa jäädä pölyyntymään, voi sen laittaa vaihtoon, Holopainen alleviivaa.
Hän lisää, että Gymplus-järjestelmä tekee asiakkaille – heidän näin halutessaan – ilmaisen treeniohjelman, joka huomioi kuntosalin laitevalikoiman.

Tonni paukkuu
Kaarinan Kuntosalin ensimmäiset kuukaudet ovat edenneet nousujohteisesti.
– Nyt salilla on jo yli 1 000 käyntiä kuussa, Holopainen tietää.
Kaarinan salitarjonta on verrattain laaja. Holopainen ei pidä sitä kuitenkaan uhkatekijänä.
– Näen tilanteen ennemmin kehittävänä kuin puhtaana kilpailuna, hän päättää.