Mirkka Mattheiszenin ja Jonna Oksasen yhteisnäyttely Kaarina-talon alakerrassa kantaa nimeä Liekoja. Mihin nimi viittaa?
– Sana on monimerkityksinen, ensinnäkin meidän molempien teoksissa pohditaan ihmisten välisiä yhteyksiä sekä ihmisten ja muiden lajien välisiä kytköksiä – ja liekoja niiden välillä. Lieko on myös veteen kaatunut puunrunko. Lisäksi se on kasvilaji, Mirkka Mattheiszen kertoo.
Mattheiszen on paitsi kuvataiteilija myös runoilija, minkä vuoksi sanoilla leikittely on hänelle läheistä. Kaarinaan naantalilaisella taiteilijalla on tämän näyttelyn lisäksi aiempikin yhteys; hän on voittanut Runo-Kaarinan vuonna 2014.
Liekoja-näyttelyssä on esillä Mattheiszenin piirustuksia sekä Oksasen keramiikkataidetta.
Mattheiszen ja Oksanen ovat toisilleen tuttuja opistomaailmasta: he molemmat ovat opettaneet eri opistoilla, Oksanen pääasiassa keramiikkaa ja Mattheiszen muun muassa kirjoittamista. Idea yhteiseen näyttelyyn kyti mielessä jo muutaman vuoden, kunnes sopiva hetki koitti nyt keväällä.
Näyttelyn yhteydessä pidetään myös työpajoja: Oksasen ohjaama meditatiivinen savimuotoilutyöpaja sekä Mattheiszenin luovan kirjoittamisen työpaja.
Useita keramiikkatekniikoita
Turkulainen Jonna Oksanen on pitkän linjan keraamikko. Koulutukseltaan hän on sekä kuvataitelija että tupla-artesaani; keramiikasta ja muinaistekniikasta. Hän valmistaa keramiikkaa työhuoneellaan Turun Portsassa ja on myös opettanut keramiikkaa yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Työväenopiston lisäksi hän on opettanut 18 vuoden ajan kuvataidekoulussa taiteen perusopetuksen puolella sekä syventäviä keramiikan ryhmiä.
– Olen opettanut keramiikan lisäksi myös monia erikoistekniikoita, kuten kalannahan parkistusta ja käsinommeltujen sandaalien tekemistä. Pääasiallisena materiaalina minulla on omissa töissäni keramiikka, jonka koen mielenkiintoisimpana ja haastavimpana materiaalina.
Keramiikkanäyttelyitä hän on pitänyt paljon, viime vuosina useamman näyttelyn vuodessa.
Kaarina-talon näyttelyssä Oksaselta on eri tekniikoilla tehtyjä keramiikkasarjoja. Kun kalliot halkeavat ja maa murtuu -sarjan vaasit on tehty kohikitekniikalla, Lohtu-sarjan veistokset puolestaan ovat rakupoltettuja. Syksy-sarjan lehtiveistoksiin sävyjä on saatu liekkimaalauksella.
– Tykkään tehdä eri tyyppisiä töitä, riippuen kaudesta. Haluan saada aina yhden tekniikan kunnolla haltuun ennen kuin siirryn seuraavaan. En tykkää töissäni yllätyksellisyydestä, vaikka tietysti keramiikan tekemiseen kuuluu aina sen polttoon riippuva yllätyksellisyys, Oksanen kuvaa.
Piirustuksia vasemmalla kädellä
Mattheiszen on puolestaan koulutukseltaan taidehistorioitsija. Hän työskentelee piirtäjänä ja kirjoittajana. Näyttelyssä häneltä on esillä grafiikan töitä sekä piirustuksia, joihin on yhdistetty pieniä tekstejä. Mattheiszenilla on omalaatuinen piirtämisen tapa; hän piirtää vasemmalla kädellä – vaikka on oikeakätinen.
– Turun Taideakatemian täydennyskoulutuksessa piirsimme aikoinaan omakuvia vasemmalla kädellä. Se oli käänteentekevää. Piirrän usein toisenlajisia ja vasemmalla piirtäessäni koen olevani jotenkin tasa-arvoisemmassa asemassa tässä kohtaamisessa, koska en voi täysin hallita tilannetta, hän sanoo.
Piirustuksia ei ole kehystetty, vaan niitä on ripustettu niin metallikehikkoon kuin siimalla roikkumaan puun oksalle.
– Näin paperin hauraus tulee töissä esille paremmin kuin lasin alta, hän toteaa.
Molempien taiteilijoiden näyttelytöiden yhtenä yhdistävänä tekijänä onkin hauraus ja herkkyys.
– Näyttelyssä on myös paperin keveyden ja keramiikan painavuuden vuoropuhelua. Ja minusta Jonnan keramiikkatöissäkin on sellaista viivan herkkyyttä, Mattheiszen kuvaa.
