13PIIKKIÖ
Agrometsää, kosteikkoa, kunnostettu koski ja maisemaa hoitavia eläimiä. Kaikkia näitä ja paljon muutakin voi ihailla Ammattiopisto Livian maille Tuorlaan rakennetulla maatalouden vesistöpolulla. Livian, Kaarinan kaupungin, Turun ammattikorkeakoulun, Turun yliopiston ja Valonian yhdessä toteuttama polku esittelee erilaisia vesistönsuojelun toimenpiteitä. Polun tavoitteena on tarjota käytännön tietoa vesistöjen tilan parantamisesta sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisesta niin maanviljelijöille, koululaisille kuin kaikille muillekin aiheesta kiinnostuneille.
Tuorlan kaikille avoin polku on suunniteltu esteettömästi avustajan kanssa kuljettavaksi. Sen lisäksi polusta on toteutettu digitaalinen kaksonen, eli kaikki polun varrelta löytyvät tiedot ja enemmänkin löytyvät erilliseltä verkkosivustolta. Polun digitaaliseen versioon on tarkoitus tallentaa myös mittaus- ja tutkimustietoa, jota polun kohteista kerätään.
Oppimateriaalia luonnosta
Vesistöpolku esittelee yhteensä 15 erilaista vesienhallinnan toimenpidettä. Ensimmäinen niistä on kunnostettu Myllyoja. Valonian projektityöntekijä Anni Himberg kertoo, että puro saa alkunsa Littoistenjärveltä ja laskee mereen Piikkiönlahdella.
– Kyseessä on savimaapuro, joka on äärimmäisen uhanalainen luontotyyppi. Kunnostuksella sen monimuotoisuutta on pyritty lisäämään ja sitä kautta vaikutetaan vesien tilaan, Himberg kertoo.
Myllyojaan on kunnostuksessa tehty soraikko, joka toimii taimenen kutualueena. Taimenia purossa ei kuitenkaan tulla näkemään, sillä kookas pato puron alajuoksulla estää kalojen nousemisen, eikä sitä ole tarkoitus purkaa. Vesistöpolun kohta toimiikin vain teoreettisena esimerkkinä siitä, millainen kunnostettu puro on.
Vaikka taimenia ei purossa tulla näkemään, täysin toimettomana ei puron rannalla tarvitse seisoskella. Täällä ja muuallakin polun varrella on lapsille ja opiskelijoille suunniteltuja tehtäväpisteitä, joissa pääsee tutustumaan veden elämään.
– Tässä kohtaa voi opetella vedenvirtausnopeuden laskentaa. Eli tiputetaan lähtöpisteellä käpy tai kepukka ja mitataan kuinka kauan sillä menee saavuttaa maali. Sen jälkeen voidaan laskea vaikka veden kokonaisvirtaama, Turun ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Antti Kaseva selittää.
Maatalous ravinnepäästöjen lähteenä
Piikkiönlahden suuri valuma-alue sijaitsee Kaarinan, Paimion ja Liedon kaupunkien alueella. Sen hienojakoisesta savimaasta kulkeutuu veden mukana kiintoainesta ja ravinteita lahteen, jonka ekologinen tila on arvioitu välttäväksi. Se miten peltoja alueella hoidetaan, näkyy suoraan lahden kunnossa. Vesienhallintatoimenpiteiden idea on saada ravinteet pysymään pellossa.
– Meillä esimerkiksi rantaan päin olevat pellot pidetään aina kasvipeitteisenä, joka vähentää valumaa vesistöön. Aina kun vettä saadaan hidastettua, ravinteita jää peltoon enemmän, eivätkä ne valu mereen. Pellon kasvukunnon ylläpito onkin ykkösasia. Se myös hyödyttää viljelijää eniten, sillä pelloilta tulee paras taloudellinen tulos, kun ravinteet pysyvät pellossa, Liviassa opettava Elina Heliander selventää.
Vesiä hidastavana toimenpiteenä Tuorlassa kokeillaan myös niin sanottua agrometsää eli peltometsäviljelyä. Lahtea kohti laskevalle pellolle on tehty viisi kaistaletta, joihin on istutettu hasselpähkinää. Kasvaessaan puiden juurten tarkoitus on estää eroosiota ja vähentää pintavaluntaa.
– Tämä sopii erityisesti rinnelohkoille. Tukiehdot eivät tälle tavalle ole suotuisat, mutta toivottavasti ne muuttuvat, Heliander sanoo.
Kipsiä, kalkkia vai kuitua?
Vesistöpolku esittelee myös peltojen kasvukuntoa parantavat aineita. Lähempänä meren rantaa polulta löytyy suurten kasvatuslaatikoiden näköisiä alueita, joihin kaikkiin on sekoitettu oma seos maanparannusainetta: kipsiä, rakennekalkkia ja maanparannuskuitua. Laatikoita pääsee myös kaivelemaan ja samalla voi vertailla, miten ne eroavat toisistaan.
Kipsin levittämistä pelloille on Suomessa tuettu jo useamman vuoden ajan. Rakennekalkki ja kuitu sen sijaan eivät vielä ole laajalti käytössä tai tuen piirissä. Antti Kaseva kertoo, että varsinkin Ruotsissa puhutaan paljon kalkin puolesta. Sen laajamittainen käyttö ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta.
– Rakennekalkki on sivutuote, mutta sitä ei Suomessa synny isoja määriä. Kyse on poltetusta tai sammutetusta kalkista. Jos sitä alettaisiin tuottamaan suuressa mittakaavassa, sen ekologinen hyöty kumoutuisi, Kaseva selittää.
Kuitua taas saadaan selluteollisuuden sivutuotteena. Kuitu lisää eloperäisen aineen määrää pellossa ja parantaa siten sen kasvukuntoa. Sen tutkimukset ovat kuitenkin vasta alussa, Kaseva sanoo.
Maatalouden vesistöpolun digitaaliseen versioon voi tutustua osoitteessa vesistopolku.livia.fi.
